Esimerkit, tarinat ja kehonkieli opetuksessa

Ajattelin aluksi että tästä minulla on paljon hyviä ja huonoja esimerkkejä. Olenhan teroittanut kynää koulunpenkillä lukuisia lukukausia. Parhaiten tulevat mieleen kuitenkin viimeisimmät opetustilanteet. Ehkä vanha behavioristisen bedagogiikan aika ei suosinut opettajaa, joka laittoi itsensä peliin huumorin ja esiintymisen avulla. Opettaja oli kaikkitietävä auktoriteetti, jota vain kuunneltiin ja vastattiin silloin kun opettaja jotain kysyi.

Luojan kiitos siitä on jo aikaa. Jälkiteollinen aika vaati omanlaisen oppimisen. Työntekijä opetettiin tekemään ja tottelemaan mitä hänelle sanottiin. Uusi nettisukupolven aika taas vaatii opettajaltakin melkoisia sirkustaitoja, jotta yömyöhään netissä pelaamista harjoittavat oppilaat saadaan pysymään hereillä oppitunneilla.

Aloitan kuitenkin tarinat Jyväskylän lyseon aikuislinjan ruotsinkielen lehtorista ja hänen tavastaan saada oppilaat hereille heti tunnin alussa. Hän laahusti luokkaan, kantoi käsilaukkua vasemmassa kädessä ja aloitti vaikeroinnin jo luokan ovella.

‒ Minä en jaksa enää. Huh, huh, olenko minä oikeassa luokassa? Pitikö teillä olla ruotsin kieltä?
Tässä vaiheessa kaikki seurasivat opettajan menoa luokan eteen silmä tarkkana ja kertoivat hänen olevan oikeassa paikassa. Opettaja saattoi pysähtyä ja aloittaa.

‒ Ette muuten ikinä arvaa, mitä minulle tänään tapahtui? Ja siitä alkoi lyhyt tarina, joka loppui aina toteamukseen, ‒ No senhän te arvaattekin, mitä sitten tapahtui? Tämän jälkeen hän istui hyvin vaivalloisesti huokaisten opettajan pöydän taakse ja nosti laukun aina oikealle puolelle ja jatkoi.
‒ Mihin me jäätiin, järjestäjä, kuka on järjestäjä? Mitä läksyjä meillä oli? Yleensä etupulpetin oppilas vastasi hänelle ja kertoi missä mennään. Tässä kohdassa opettaja kasvoi kymmen senttiä, hänen pää nousi, silmät katsoivat läpitunkevasti jokaista oppilasta ja terävät sanat alkoivat kuulua.
‒ Ja sieltä reunasta jonossa taaksepäin, luetellaan kappaleen uudet sanat.

Tässä vaiheessa kaikki oppilaat ja opettaja olivatkin työn touhussa. Sama toistui seuraavalla tunnilla. Jälkeenpäin muistelen niinkin hankalan ja huonosti motivoivan ruotsin kielen oppitunteja pelkällä lämmöllä. Onnistuin muuten kohtalaisen hyvin ruotsin kielen kirjoituksissa. Saattoi olla opettajassakin vikaa. Opettaja sai lukion rehtorin paikan Vantaalta ja jätti Jyväskylän.

 

Opettajan kehonkielen ja äänen käyttämisestä voin kertoa tarinan Saarijärven metsäkoululta, jossa osallistuin metsätalousyrittäjän ammattitutkinnon suorittamiseen näyttökokeena. Kymmeniä vuosia alalla ollut metsänhoitaja opettaja oli kaksimetrinen laajaharteinen vanttera mies, kuin tyvestä katkaistu pikkutukki. Kun hän saapui luokkaan, luokkahuone oli varsin matala, hän muistutti pientä jättiläistä. Hän tervehti kovalla äänellä luokkaa ja aloitti asian melkein siltä seisomalta. Puhetta tuli ja tuli tauotta. Monisteet hän jakoi aina henkilökohtaisesti jokaiselle puhuen koko ajan. Kunnes tuli hiljaisuus, hän istui opettajan pöydän taakse ja sanoi.

‒ Nyt on teidän vuoro kertoa, mitä havaintoja teillä asiasta on?
Yleensä oli pitkä hiljaisuus, kukaan ei keksinyt jutun juurta, kunnes joku kertoi omista kokemuksistaan. Opettaja ei vieläkään puhunut, vaan toiset saivat joko kommentoida edellistä kertojaa, tai kertoa uuden kokemuksen asiasta. Sitten riittävän monen kommentin jälkeen metsänhoitaja opettaja korotti äänensä ja yhteen veti ajatukset ja antoi oman esimerkkinsä aiheeseen. Esimerkkejä hänellä riittikin omista metsistään, joita löytyi ympäri Suomea 400 ha.
 

Odotan jo nyt innolla illan luentoa, joka alkaa tänään klo 16.15 Jyväskylän Agorassa, missä on meneillään viestinnän kurssi sosiaalisesta mediasta viestinnän ja vuorovaikutuksen näkökulmasta. Nuori opettaja hallitsee hienosti isossa tilassa opettamisen, oppilaille, joita saattaa olla läsnä yli sata, jopa kaksi parhaimmillaan. Kaksi videoprojektoria heijastaa salin eteen, ensimmäinen luentomuistiinpano ja toinen interaktiivisen mikroblogin. Nettisukupolvi voi osallistua tuntiin laittamalla mikroblogeja luennon Twitter-sivuille. Jotka saattavat mennä lopputunnista tosin opettajan sanoja mukaillen, kiimasivustoiksi. Eli opettaja pystyy omalla kehonkielellään pitämään luennon innostavana ja mielenkiintoisena omalla käytöksellä ja energisyydellä.

Ohjaaja tullee hyvissä ajoin virittelemään lukuisia viestintälaitteitaan suureen luentosaliin. Sali täyttyi kohtalaisen hyvin, vaikka luennoilla käyntipakkoa ei ole. Hän käyttää äänentoistolaitetta, mikä on luonnolliselta isossa tilassa. Hän ottaa tilanteen haltuun kertaamalla ja kyselemällä kuulijoilta ensin edellisen luennon tärkeimmät asiat. Hän liikkuu salin edessä koko ajan, jo siksi että välillä piti käydä vaihtamassa näytöltä materiaalia, mutta hän huomio ison salin molemmat puolet ja pitää katsekontaktin kerallaan yhteen osaan luokkaa. Kehonkieli on isoon tilaan sopiva. Hän puhui käsillä hyvin korostetusti, kuin italialaiset ja liikkuu puhuessaan koko ajan.

Hauskana yksityiskohtana voin mainita kaveri joka hyppi penkkirivien välillä alas eteen ja juoksi ovesta ulos. Twiittaukset olivat juoksijaan kohdistuvia ja ohjaaja halusi itsesekkin kokeilla hyppimistä ja tuolia ponnahduslautana käyttäen juoksi opettajan pöydälle mistä alkoi lähempänä projektorikangasta näytellä luentomuistiinpanoja. Juoksija saapui sisälle saliin ja ohjaaja juoksi ottamaan häntä kiinni, mutta ei saanut ja taas Twitattiin. Kahden tunnin luento ei käy missään kohdassa pitkäveteiseksi.

Oma arvio on että, jos ohjaaja ei olisi ollut niin energinen ja liikkuva, puolet oppilaista olisi joko nukkunut tai pelannut pelejä netissä. Nyt oppilaat keskittyivät Twittaamaan luennon aiheista ja muista huomioistaan. Ohjaaja huomio omalla humoristisella tavalla tweetit.