Olin
juuri saanut oikaistua itseni sohvalle, silmät luppasivat lupaavasti, raukeus
täytti mielen ja pää painui tiukasti sohvatyynyä vasten. Da, da, dii, da, daa,
kuka soittaa, juuri kun olin pääsemäisilläni uneen.
‒
Halloo, kuka soittaa?
‒
Se on Torsti, joka soittaa. Kuule minulla on nyt sinulle elämäsi tilaisuus
tehdä tiedettä.
‒
Vaikuttaa mielenkiintoiselta, minä laitan crocsit jalkaan tulen Viherlandiaan.
‒
No se kävi kerrankin nopeasti. Tästä taitaa kuule tulla tieteen läpimurtopäivä.
Vai
on Torsti alkanut leikkiä tutkijaa, sille on päästävä nauramaan, ajattelin ja
painoin crocsit jalkaan. Viherlandiassa minut ohjattiin koulutussiipeen.
Käytävän seinillä olissa julisteissa luki, Vain
muutos on pysyvää, tai Tietoyhteiskunta
meni jo, älä ole ongelma sille vaan hanki asiantuntijuus Meemi Torsti tutkimus-
ja opetuskeskuksessa. Astun sisälle tutkimuskeskukseen ja siellä
valkotakkinen papukaija Torsti tuijotti mietteissään tietokoneen kuvaruutua.
‒
No mitäs se Torsti siltä näkee, puluja vai?
‒
Tsot, tsot, äläs ny heti ala bousaa. Tää on syvää luotaavaa tutkimista. Hyvä
kun tulit ajoissa. Menes istumaan tuohon. Äläkä tsiigaa typeränä siinä kuin
tontinostaja. Täällä tehdään tiedettä.
‒
Mitä täällä oikein tutkitaan?
‒
Se voi tietysti mennä sinulla hilseen yli, ettei se hipaise, mutta täällä
tutkitaan Tutkivan oppimisen teoriaa.
Ihmisellä on rajallinen kyky käsitellä tietoa. Tarkoitus on ymmärtää miten
esimerkiksi sinä toimit samanaikaisesti sekä fyysisenä, että henkisenä
olentona. Kurkattais sun ihmismielen eri ulottuvuuksiin ja katsottais kohtaavatko
ne siellä toisensa, vaikka vähän kyllä epäilen.
‒
Älä kuule Torsti epäile. Minulla ei ole mikkihiiritutkintoa. On tässä sentään
sen verran päätä teroitettu meilläkin. Annetaas mennä, mitä tässä tehdään?
‒
Älä nyt polta proppuja ennen kun päästään asiaan. Tutkimuksen nimi on Täyden
pään ongelma.
‒
Mitään en ole ottanut.
‒
No se tästä vielä puuttuis. Tutkimuksen ulkoinen validiteetti kärsisi. Otas toi
kynä oikeaan käteen ja tää vetokahva vasempaan. Tsiikka muuten tänne eteen
täällä juoksee sanoja. Ja huomaa tämä heiluri, joka heiluu sun nupin ohi.
Kuuletsää täältä tulevan musiikin.
‒
Kaikki selvää. Antaa mennä.
‒
No et sä ainakaan sgagaa. Tehdään yksi asia kerrallaan ja sitten lisätään
laitteita. Kirjoita edessäs näkyvä sana muistiin ja kun se on tehty, vedät
kahvasta ja väistät heiluria, pläts, mähän sanoin että väistä heiluria. Nyt sun
naamas on aivan punainen väristä.
‒
Otetaahan alusta ja anna pyyhettä. Kirjoitan vaihtuvan sanan ylös, vedän
kahvasta ja väistän heiluria. Helppoahan tämä on. Torsti lisätään vauhtia.
‒
Todetaan että tutkittava henkilö oppii helposti rutiininomaiset toiminnot.
Toiminnot eivät vaadi tietoista tarkkaavaisuutta ja eivät siten kuormita
työmuistia. Nyt tulee kysymys, mikä kappale soi taustalla?
‒
Enhän minä nyt sitä voi muistaa.
‒
No se minä arvasin. Kokeillaan syventää muistiprosessia. Sun pitäis katsella
musiikkikappaleen aikana kuvia ja vetää niiden perustella musiikkikappaleista
merkityksiä ja kehitellä niistä mielekkäitä assosiaatioita. Oletko valmis?
‒
Tämän valmiimmaksi ei voi tulla.
‒
Hienosti menee. No niin ota ne kuulokkeet jo pois korvilta. Kuuletko sinä?
‒
No ei, sinä kirjoitat nyt kirjoitelman aiheesta Lintujen talviruokinta.
‒
Eihän tästä nyt tule mitään.
‒
Kuule annapas pännän luistella sillä paperilla, tai muuten sun naamas saa lisää
väriä.
‒
Ja miten kirjoitus liittyy kokeeseen?
‒
Jätä se kuule viisaampien huoleksi. Mä vähän tutkin sun muistin rekonstruktiivista luonnetta. Koitas nyt palautella mielees
kuulemasi Varpunen jouluaamuna
kappale ja näkemäsi luontokuvat. Ihminen rakentaa mielessään tietynlaisia
käsikirjoituksia, joiden perusteella ennakoidaan mitä tulee tapahtumaan.
Sinäkään et tee monta kertaa samaa virhettä, onneksi.
‒
Siinäpä olisi tutkijalle tekstiä. Minä taidan tästä lähteä lukemaan päivän
lehteä.
‒
Tuu huomenna kans.
‒
Mitäs silloin tutkitaan?
‒
Huomenna on vuorossa tyhmän pään ongelma, ja mä luulen että siinä sä pärjäät
hyvin. Se on moro.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti