Nämä
piti olla ammatillisen opettajakoulutuksen ja erityisopettajakoulutuksen
avajaiset, eikä mitkään kevätjuhlat. Niin vain kävi että tunteellinen ja
ajatuksia herättävän musiikkiesityksen aikana meinasi tippa tulla linssiin.
Musiikki oli Charles Aznavourin Eilen kun
mä tienyt en. Maistelkaa itse.
Mä haavein tuhansin
luo lensin pilvien, mä hiekkaan rakensin kun vielä tiennyt en.
Ei aina käydä voi
kuin elämältä odottaa, ei kestä linnat nuo, jos pettää alta maa.
Ei
auta itku markkinoilla, sanoisi vanha tätini tässä vaiheessa. Mietin, onko
minusta opettajana muuttamaan tätä maailmaa paremmaksi paikaksi elää? On niin
paljon asioita, mitä pitäisi korjata: työttömyyttä, perheiden pahoinvointia ja
nuorten syrjäytymistä. Puuttumatta nyt hallitus- tai työmarkkinapolitiikkaan,
jotka nekin tuntuvat olevan kuin syntipukin etsintää sille, kun mitään ei
tapahdu. Niin ja miten maapallo makaa. On sotia, nälänhätää, mielenosoituksia
ja nuorisotyöttömyyttä. Ei vedä Kiinan markkinat. Mitä tähän nyt voisi vielä
lisätä? Aaah, parempi, ei mitään.
Ketä
tästä kamalasta kehityksestä sitten pitäisi syyttää? Ihminen tämän kaiken on
saanut aikaan, tyytymätön ihminen, joka haluaa ja haluaa, eikä koskaan ole
tyydytetty. Koskaan ei ole tarpeeksi hyvin. Opettajaopiskelija kuin opettaja on
myös ihminen, ainakin minun mielestä. Kysyttäessä yläasteen Anssilta, hän
saattaisi vetää pipoa tiukemmin päähän ja örähtää pää pulpettia vasten jotain
eläimellistä. Kyllä OPETTAJA VOI MUUTTAA maailmaa, juurihan se todettiin,
ihmisen aikaansaannoksia tässä katsellaan. Siis yritä edes muuttaa!
Avajaisissa
meille näytettiin luokkakuvaa vuosien takaa. Kuvassa alakoululaiset istuivat
kiltisti pulpettien ääressä ja opettaja valvoi luokkaa takaoikealta. Kaikki
katsoivat luottavaisen hymyillen kameraan. Kaikki näyttävät iloisilta ja
hyvinvoivilta. Oliko asiat silloin paremmin? Ei varmaan paremmin, mutta elämä
pyöri pienemmissä piireissä ja oli yksinkertaisempaa. Ei tullut infoähkyjä. Ei
kyllä ollut kännyköitä tai tabletteja, eikä pelattu netissä sotapelejä. Kylän
lapset pelasivat kesällä jalkapalloa ja talvella luisteltiin ja hiihdettiin.
Menneeseen
ei voi palata. Ei ainakaan vielä, tiedä noista nykyisistä fyysikoista, mitä
tuleman pitää, jos ne aika-akselit riittävästi kaareutuvat. Mitä tässä sitten
pitää tehdä? Vastaus löytyy jokaiselta ihmiseltä korvien välistä. Tosin ei ole
sellaista mekanismia, mitä vääntämällä kaikkien asenteet muuttuisivat kerralla.
Voimme sanoa työmarkkinajohtajille että ” Älkää kyykyttäkö toisianne vaan
tehkää jotain yhdessä asioiden puolesta.” Tuskin mitään tapahtuu, jos lehdistä
lukee.
Opettajat
tietävät että muutokset ihmisten asenteissa oikeaan suuntaan tulee aloittaa jo
lapsena. Jos lapsi löytää innostuksen kipinän, tulee edistystä tapahtumaan.
Innostunut ihminen on taistelija ja hänessä on rohkeutta toteuttaa unelmansa.
Innostus tarttuu myös kanssaihmisiin. Pienistä lumipalloista voi kasvaa isoja
palloja, kun niitä tekemään saadaan paljon innostuneita ihmisiä.
Vaikka
tuo aloitusesitys otti kantaa myös homekouluihin ja huonoon rakentamiseen, jäi
se kauniisti mieleen. Opettaminen on myös tunnetta, tunnetta toimia oikeitten
asioiden puolesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti