Mennään bussilla

”Että minäkö menisin bussilla Tampereelle? Älä nyt unta näe.” Huudahdin ensin, mutta tarkemmin asiaa tutkittuamme, tulin myös itse siihen johtopäätökseen, että a) kustannusmielessä tehokasta, b) aikatauluun sopivaa, c) ei pitkiä siirtymiä Tampereen päässä. ”No kokeillaan sitten.” Sanoin ja seuraavana päivänä hain matkahuollon lipunmyynnistä liput Jyväskylä-Tampere.

Aikaisemmasta pitkänmatkan bussimatkastani taitaa olla niin kauan, etten muista. Tarkoitan siis maksettuja matkoja. Erilaisia retkuematkoja on tullut tehtyä. Laitoin herätyskello soimaan ja repun täyteen kirjoja ja muistiinpanovälineitä jo edellisenä iltana. Aamulla sitten polkaisin pyörällä Jyskästä matkakeskukseen ja kiinnitin ketjulla pyörän matkakeskuksen kävelysillan putkikaiteeseen, toivomukselle, että se olisi siinä palattuani illasta.

Aikaa oli ostaa vesipullo R-kioskista ja ulos odottelemaan bussia. Laitan lipun bussinkuljettajan käteen ja hän merkkailee jotain omiin lappuihinsa ja antaa pienen kuitin. Menen istumaan ja huomaan mainoksen, vesipullo 1,50€. Voi perhana kiroan mielessäni. R-kioskin hinta oli melkein puolta kalliimpi. Otan myös päivän lehden luettavaksi. Myös aikakausilehtiä on tarjolla. Istun penkkiin laitan repun viereiselle istuimelle. Tämähän on kuin lentokoneen istuin, edessä aukeaa pieni pöytä, turvavyö ja katossa on pieni TV, niin ja tavarahyllyt ylhäällä molemmin puolin kuin lentokoneessa. Johan on kehitystä tapahtunut. Lähdemme liikkeelle bussinkuljettaja antaa ensimmäisen tervetulotoivotuksen ja kertoo matkan reitin meille. Bussi tuli melkein joka paikkaa myöten täyteen. No johan nyt ajattelen, ei puutu kuin bussiemäntä seisomaan käytävälle kertomaan turvallisuusohjeita ja näyttämään poistumisreitit käsillään.

Viereisellä penkillä istuva keski-ikäinen rouva tuskailee ikkunasta tulevan auringonvalon takia ja pyytää, tai paremminkin käskee edellä istuvaa tyttöä irrottamaan verhon pitimestä. Tyttö laskee verhon ikkunaan ja heti seuraavassa mutkassa auringonvalo tuleekin minun puolen kiusaksi. Ei se minua haittaa, antaa paistaa ja alan selailla päivän lehteä.

Toinen kuulutus tulee: ”Saavumme Jämsään jatkamme viiden minuutin päästä.” Bussikuski käy juomassa nopea kahvit ja kantaa tullessaan isoa pahvilaatikkoa, jonka päädyssä lukee Made in China. Kiinnitysteipin määrästä päättelen, että paluupostia lähtee bussikyydillä jonnekin. Ajamme nelostielle ja tasaista kyytiä jatkuu Kuoreveden risteykseen, mistä käännymme Halliin johtavalle tielle. Katselen maisemia. En ole ennen täällä käynyt. Hallin linja-autoaseman pihassa on telineessä vanha Draken hävittäjä Kake nimeltään. Katselen näkyisikö lentokenttää, ei näy. Käännymme mutkaiselle tielle, penkan päälle on jäänyt ralliviikonlopun muistona mainos, jossa lukee isolla Ouninpohjan pikataival. Nyt en voi keskittyä lukemiseen, mutkaa ja mäkiä riittää jonkin aikaa. Länkipohjan muistomerkki jäi mieleeni, ahaa, tullaanko kohta Orivedelle. Ei tultu vaan pysähdyttiin parhaat vuotensa taakse jättäneelle kyläpahaselle. Mieleen tulee heti Kaurismäen elokuvamaisemat tai Pekko aikamiespoika elokuvat maisemat. Sama se, aika ahdistavan oloinen paikka asua ja silti siinä vanha mies rollaattoria työntää tien sivussa. Mihin lie matka. Kauppoja ei ensinkään ole näkyvillä.

Orivesi on jo nykyaikaisempi paikka ja sitä ihaillaan jonkin aikaa pysähtymällä matkakeskuksen viereen. Nykyaikaa ovat liikenneympyrät, jos sinne aikaisempaankin kyläpahaseen olisi rakennettu liikenneympyröitä, niin olisihan se näyttänyt siltä, ettei tätä paikkaa ainakaan liikenneministeriö ole hylännyt.

Ajelemme nelostietä tasaisesti kohti Tamperetta. Täältä bussin ikkunasta näkee muuten paljon paremmin kaupungin ja pystyy hahmottamaan paikkoja ja etäisyyksiä. Eli bussikiertoajelut kaupungeissa eivät ole mitään huuhaa juttuja. Vajaa kolme tuntia, jona aikana kerkesin lukea päivän lehden ja yhden oppikirjan. Mennään bussilla.