Minäkö luennoimaan?

Kun tapamme vanhoja luokka‒ tai kurssikavereita, niin ei mene kauan kun tarinoimme ja muistelemme opettajistamme. ”Muistatko matematiikan opea, tuli kerran luokkaan villapusero väärinpäin päällä? Napit olivat selkäpuolella.” Tuntuu jälkeenpäin ettei itse asiasta muisteta mitään, mutta ne persoonalliset opettajat ovat jääneet muistin sopukoihin kummittelemaan. 

Niin kummitteli varmaan joka toisen kanssaoppilaan päässä, kun valmistauduimme pitämään ensimmäisen esityksen luokan edessä. Osalla oli jo aiempaa kokemusta vääntelehtimisestä opettajan roolissa oppilaiden edessä ja kyllä sen pystyi huomaamaan. Kokemuksen tuomaa itsevarmuutta oli jo tullut. Sikäli rauhoittavaa, että voi sanoa että ”Harjoitus tekee mestarin.” 

Ensimmäinen lähipäivä käytettiin teorian opiskeluun ja valmistautumiseen ryhmäesityksen pitämiseen seuraavana päivänä. Tutut saman ammattikunnan edustajat ryhmittäytyivät kuin kalaparvi omiin heimoihin. Jäljelle jääneistä koottiin yksi ryhmä, johon itse kuuluin. Aiheeksemme valikoitui pitää esitelmä aiheesta vuorovaikutus, mikä on nykyajan luokassa hyvin tärkeä aihepiiri.  

Vedimme työpöydät yhteen, päät vastakkain, no ei kuitenkaan. Haimme kirjallisuutta ja aloitimme suunnitteluvaiheen. Itse olin tehnyt pohjat valmiiksi aikaisemmin viikolla jaetun materiaalin pohjalta, jonka aukaisin läppärin ruudulle. Ryhmämme kiinalaiselle jäsenelle piti tässä vaiheessa kertoa, mitä eri sanat merkitsivät suomenkielessä. Valitettavasti kävimme pohjan kertaalleen läpi ja sen isompaa ponnistamista ei vielä tapahtunut. Ryhmä hajosi kuin varpusvarvi kissan ilmestyttyä ikkunaan. Itse kävin testaamassa videotykkiä ja totesin että teksti ei näy kunnolla, siis töitä tekemään. Prezi‒ ohjelman käyttö pitäisi vielä opetella. Muuten hyvä slideshown esittämiseen tarkoitettu ohjelma, mutta se pitää muistaa tallettaa verkkoon, josta se etsitään http‒ osoitteesta, mikä pitää taas muistaa laittaa ylös.  

Seuraavan yön aikana alitajunta teki töitä ja puoliunessa palasimme luokkaan kuulemaan toistemme esityksiä ja samalla itse oppimaan. Ensimmäinen ryhmä esitti äänenkäyttöä. Heidän Prezi‒ esitys oli talletettu verkkoon ja löytyi siten opettajan koneelta. Opimme miten ääni muodostuu ihmiskehossa. Seuraavaksi avasimme koko luokka äänemme. Nousimme jumppaaman: heilutimme päätä puolelta toiselle, mumisimme laulun sanoilla, Minun kultani kaunis on ja pärisytimme äänihuulia. Lopuksi oli yhteenveto aiheesta.  

Seuraavaksi oli esitys aiheesta esiintymisjännitys. Aavistelin, että nyt tulee draamaa ja niin tuli. Oven takaa ilmestyi kassia ja muistiinpanovälineitä kantava henkilö. Hän pyyhki valmiiksi otsaansa ja kertoi kuinka häntä jännitti aivan hirvittävästi: ” Että minun piti tähänkin suostua. Enhän minä osaa pitää luentoa, minkä näköiseltä tällainen maallikko näyttää luokan edessä, tukkakin on aivan sekaisin ja sydän hakkaa kuin lampaan saparo. Hän menee opettajan huoneeseen ja kertoo vaikeuksistaan kollegalle, joka rohkaisee häntä kertomalla tosiasioita esiintymisjännityksestä. Seuraavaksi aloitetaan dialogi, jossa toinen kysyy ja toiset vastaa. Draamaopetustilanne oli parasta sinä aamuna. Kaikki ainakin heräsivät. 

Annoimme kaikille ryhmille palautetta pienillä lapuilla. Seuraavaa esitystä varten luokan etuosaa tyhjennetään ja mies istuu pulpetille ja alkaa esittää erilaisia kehonkielen liikkeitä, joita me yritämme arvailla. Toinen kirjoittaa asiat taululle ylös. Näytellään myös jalkapallovalmentajan kehonkieltä pelaajille, kuinka hän eläytyy ja saa viestit perille pelaajille kentän reunalta. Tämä oli vauhdikas esitys. 

Valmistautua ”pittää” lähtee siitä, että yksi ryhmän jäsen saa tietää vasta esityksen alussa mistä aiheesta hänen pitää esitys. Aiheeksi oli valmisteltu Kuivakakun tekeminen. Valmisteltu esitys pidetään näyttävin demonstraatiovälinein. Sitten saapuu henkilö pitämään samaa tuntia valmistautumattomana. Ja sen huomaa, siinä menee kuivakakun tekeminen aivan pannukakuksi ja lopulta esittäjä luovuttaa. Tämäkin oli todella opettavaista. 

Kuunteleminen esitys pakottaa hiljentymään ja kuuntelemaan, mitä sanottavaa kertojalla on. Laitetaan silmät kiinni ja kuunnellaan, rauhoitutaan ja keskitytään. Kysyn ryhmältä mielipidettä vuorovaikutuksen ja kuuntelemisen tärkeydestä. Molemmat ovat tärkeitä heidän mielestään, totta kai. Jos ei osaa kuunnella, ei voi ottaa asiaan kantaa. 

Seuraavaksi meidän ryhmä menee paikalle. Power‒ Point kalvoesitys käyntiin ja seuraavaksi esittelen ryhmämme ja mitä he kertovat aiheesta vuorovaikutus. Kemian tohtori esittää ja puhuu kuin television uutistenlukija ja itse kerron, mitä vuorovaikutus yksinkertaisesti on, kovalla äänellä kuten aina ennenkin. ”Että joku sanoo jollekin jotain ja toinen kuuntelee ja reagoi kuulemaansa ja antaa palautteen asiasta." Näin edetään palloa heitellen kunnes päästään yhteisymmärrykseen. Sitten seuraa esimerkit vuorovaikutuksesta. Deduktio, eli kuinka asia tai merkitys etenee yleisestä yksittäiseen. Tai päinvastoin induktio, esimerkkinä teflonvuoka, josta saadaan vuorovaikuttavalla, siis keskustelemalla ja vaikuttamalla toisiin yleistys, jossa teflonilla voidaan pinnoittaa lähes mikä vain. Seuraavaksi tehdään taululle todistus, jota käytetään vuorovaikuttamisessa matematiikan tai muun vastaavan aineen opiskelussa. Tuntui että kaikki olivat pihalla. No yksi insinööri ymmärsi kysyä ja saimme vuorovaikutuksen aikaan. 

Viimeisenä Suomeen muuttanut venäläinen kertoi kulttuurieroista, mitä hän oli kohdannut Suomessa. Venäjällä aviopari kävelee käsikoukkua, jota suomalaiset pitävät outona tapana, samoin kuin että lähes tuntemattomalle miehelle annetaan hyvästeltäessä suudelma. Johtopäätös oli että venäläisessä kulttuurissa henkilöiden välinen etäisyys on 0,5m ja suomalaisilla 1,5m. Venäläinen on tottunut keskustelemaan toisen henkilön kanssa 15 cm: n etäisyydellä toisesta, jolloin voidaan nähdä toisen silmät. Suomalaiset keskustelevat 50 cm:n päästä toisistaan, mielenkiintoista, mutta totta. 

Meistä kukaan ei ollut vielä valmis, mutta hyvään alkuun päästiin. Jos seuraavan kerran luokkakokouksessa muistellaan opettajia, on hyvä muistaa että hekin ovat harjoitelleet, valmistelleet ja tekevät työtä sydämellään, unohtamatta oppilastaan.