Osallisuus ja irrallisuus

Erkkaa verkossa toinen osio kertoi nuorten irrallisuudesta ja siitä, miten koulu ja opettajat voivat olla hyvin tärkeä osa nuorten irrallisuuden ehkäisytyössä. Korjaavasta nuorisotyöstä on edetty ehkäisevään nuorisotyöhön. On paljon vaikeampaa korjata ongelmaksi päässyt syrjäytyminen ja irrallisuus. Sen sijaan varhaisessa vaiheessa tehty ehkäisevä nuorisotyö auttaa nuorta sopeutumisessa yhteiskunnan täysvaltaiseksi jäseneksi. 

Irrallinen nuori voidaan määritellä henkilöksi, joka ei ole kiinnittynyt tai joka ei ole saanut kiinnittyä kokonaisuuden osaksi. Kokonaisuudella tarkoitetaan jotain osaa mihin nuori henkilö tuntee kuuluvansa, esimerkiksi opiskeluryhmä tai harrasteryhmä. Jos nuorelta puuttuu tunne kuulua ja tulla hyväksytyksi johonkin kokonaisuuteen, hän tuntee olonsa irralliseksi ja syrjäytyy.  

Mitkä tekijät vaikuttavat irrallisuuteen? Suomalainen hyvinvointijärjestelmä on rakennettu poistamaan pahoinvointia, ei tukemaan hyvinvointia. Järjestetään asuntoja asunnottomille, jaetaan avustuksia. Valitettavasti ne eivät useinkaan johda henkilön oman hyvinvoinnin lisääntymiseen vaan saattavat jopa passivoida henkilön odottamaan seuraavaa avustusta. Voidaan kysyä ehkäiseekö passivointi syrjäytymistä ja irrallisuuden tunnetta?  

Toinen tapa on nähdä hyvinvointi kykynä toimia ja olla osallisena jossain kokonaisuudessa. Tulevaisuuden haasteena on sellaisten palvelukokonaisuuksien luominen, jotka tukevat yhteisöjä ja osallistuvaa kansalaisuutta. Hyvinvointi ja ihmisten arvostus syntyy osallisuudesta ja kokemuksesta olla tekemässä jotain arvokasta yhteisen hyvinvoinnin eteen. Siis hyvinvointiin ei riitä että on katto pään päällä ja tuet. Henkilön pitää tuntea olevansa osa osallistuvaa kokonaisuutta, jossa hän voi vaikuttaa asioihin. Kokonaisuus voi olla esimerkiksi koti, koulu, asuinalue, media, seurakunta tai ABC-asema. Näistä keskitytään seuraavaksi kouluun. Koska koulu ja opettajat pystyvät tekemään hyvinvointityötä. 

Nuori joka on saanut koulupaikan, on hyvässä asemassa. On myös paljon rannalle jääneitä, joilla saattaa olla orastavia irrallisuuden tunteita, ellei sitten kuuluta kokonaisuuteen, jossa saadaan toteuttaa itseä toisten arvostamana. Koulussa opettaja voi tehdä ennaltaehkäisevää työtä ja toimia niin, että hyvinvointi eikä pahoinvointi lisäänny. Periaatteessa osallistuvaa opetusta suosii myös yrittäjyyskasvatus teema. Eli ollaan oikeilla jäljillä. Miten opettaja voi lisätä hyvinvointia luokassa?

1.      Hyvinvointi on toimivuutta ja osallistumista

2.      Turvallisessa ryhmässä saa mokata

3.      Tuetaan sitä missä ollaan hyviä ja annetaan palautetta

4.      Kukaan ei kehitä itsetuntoaan yksin vaan se tulee suhteessa muihin

5.      Jokaisen on saatava onnistumisen tunne ainakin kerran viikossa

6.      Epäonnistumisen ansaa pitää välttää, tukemalla ja neuvomalla

Opettajalla on paikka nähdä luokka kokonaisuutena ja huomata siellä ne aktiiviset ja passiiviset oppilaat. Niiden perusteella hän voi tehdä hyvinvointityötä. Mistä sitten tunnistaa aktiivisen tai passiivisen käyttäytymisen:

Aktiivinen	Passiivinen
Näkee itsensä toimijana. Minä voin vaikuttaa asioihin.	Näkee itsensä toiminnan kohteena. Jää usein odottamaan, että jotain tapahtuisi.
Yrittää ja tekee kaikkensa	Odottaa mieluimmin, että joku muu tekee
Ottaa vastuuta ja vaikuttaa lopputulokseen	Ajattelee, etten minä voi vaikuttaa mihinkään
Tavoitteellinen	Ajautuu
Päämäärätietoinen	Epävarma
Hakee itsenäisesti tietoa	Odottaa että määrätään tekemään jotain

 

Omaa toimijuuttaan ei pidä vähätellä, sillä jokaisessa meissä on paljonkin enemmän potentiaalia toimintaan kuin me sitä käytämme.

Jotta nuori voi toimia ja olla osallisena kokonaisuuksissa on oltava myös resursseja. Valitettavasti suomalaisella nuorella on keskimääräistä vähempi resursseja käytettävänä kuin muilla läntisen Euroopan nuorilla. Käytännön resursseja ovat asuminen, terveydenhuolto ja koulu. Nuoren identiteettiä tukevat symboliset resurssit, kuten harrastukset. Tapojen resurssit, kuten tekemisen tavat, näin toimin ja näin onnistun. Sosiaaliset resurssit, ihmissuhteet, tuki ja arvostus. On tutkittu että syrjäytyneiksi määritellyillä resurssien määrä vaihtelee huomattavasti. Pelkät käytännön resurssit eivät riitä, on oltava myös luottamuksellisia ihmissuhteita. Yhteishenki, hauskuus ja kehittyminen eivät riitä yksin tulee olla:

1.      Osallisuus tunnustettuna asemana, mikä edellyttää että on muodollisesti tunnustettu toimijaksi, eikä toiminnan kohteeksi.

2.      Osallisuus edellyttää toimintaa ja toiminnan tuloksia

3.      Osallisuus synnyttää kokemuksia siitä, että on voitu osallistua

4.      Osallisuudessa on kyse yksilön ja yhteisön suhteesta

 Ensimmäiseen kohtaan on helppo antaa esimerkkejä. Kouluissa harvoin oppilailta kysytään, mitä he haluavat tai että heille annettaisiin tilaisuus kertoa edes mielipide asioihin. Ylöjärvellä koululaiset saivat kysellä päättäjiltä heille tärkeistä asioista. Yksi kysymys koski isojen liikenneympyröiden kukkaistutuksia ja koristeita. Siinä kyseenalaistettiin niiden tarpeellisuus ja kustannukset niistä, sillä tiedolla, että eivät koululaiset niitä katsele, koska ajavat pyöräteitä pitkin kouluun.  

Osallistava opetus, jossa saadaan onnistumisia kasvattaa oppilaiden itsetuntoa, tuo positiivista yhteishenkeä, luo uusia kokemuksia ja uutta yhteisöllistä oppimista. Ennen kaikkea edistää osallistumista ja ehkäisee irrallisuutta. Ehkä toiminnalla opettajat saavat kasvatettua takapenkkisukupolvesta vielä osallistuvia kansalaisia.

Synkroninen ja asynkroninen kommunikaatio yhteisöllisen oppimisen näkökulmasta

Verkossa tapahtuva oppiminen tietokoneen avulla voi olla synkronista tai asynkronista verkkoviestintää. Verkko-opiskelijat voivat olla yhteydessä toisiinsa samanaikaisesti eli synkronisesti tai eriaikaisesti eli asynkronisesti. Myös opettajan roolilla on oma merkityksensä molemmissa tapauksissa verkko-opiskelun onnistumisessa. Olipa kyseessä verkossa tai lähiopetuksessa tapahtuva oppimistilanne, on yhteisöllinen dialogi oppimisen kulmakivi (Kiviniemi. K 2000, 94.)

Yhteisöllinen oppiminen tarkoittaa ryhmää, joka tietoisesti yrittää selittää ilmiötä tai ratkaista ongelmaa. Yhdessä pohtimalla yksilöt tuovat kukin oman tietonsa ryhmän käyttöön ja ilmiöstä tai ongelmasta muodostuu yhteinen käsitys. Se on myös oppimisprosessi, jonka tarkoitus on löytää yhteisiä tavoitteita ja osallistua tavoitteiden asetteluun. Olennaista on siis vuorovaikutus ryhmän jäsenten kanssa (http://fi.wikipedia.org/wiki/Yhteis%C3%B6llinen_oppiminen.)

Mitä etuja ja haittoja voidaan sitten nähdä yhteisöllisessä oppimisessa verkossa tapahtuvan oppimisen näkökulmasta katsottuna, unohtamatta opettajaa? Yhteisöllinen synkroninen verkossa samaan aikaan tapahtuva keskustelu vaatii videoneuvottelulaitteet tai henkilökohtaisen yhteyden omalta tiekoneelta. Videoluentoa on mahdollista kommentoida reaaliaikaisesti, mutta varsinainen yhteisöllinen oppiminen on parhaimmillaan yhteisessä ryhmätilassa. Juuri tämän tyyppisiä luentoja järjestetään siten, että eri ryhmät voivat sijaita maantieteellisesti kaukana toisistaan. Yhteisöllinen keskustelu on opettajan harkinnan mukaista, ja ryhmätyön purkaminen tapahtuu joko opettajan kootessa ajatukset yhteisesti näytettävälle taululle tai henkilö kertoo ajatukset kaikille mikrofonin välityksellä.

Massaluennon etuna on, että luento voidaan järjestää maantieteellisesti hyvinkin etäältä ja silti muut ryhmät voivat tulla siihen mukaan, joko ryhmänä yhteisessä tilassa tai henkilökohtaisen tiekoneen välityksellä yksilönä. Verkkoluentoa massoille voidaan pitää kustannustehokkaana tapana. Luento voidaan järjestää siellä, missä parhaat asiantuntijat ovat. Yhteisöllinen oppiminen voi toteutua, kunhan opettaja on miettinyt ryhmätyön aiheet etukäteen ja varannut ajan keskusteluun ja keskustelun purkamiseen. Mikäli on useampi ryhmä, aikaa voi mennä ja itse opetus voi jumittua.

Haittana näkisin sen, että massaluennoilla mennään perinteisen luennoinnin mukaan jolloin kuulijoiden vireystila saattaa herpaantua. Olisi siis hyvä, jos verkkoluennon aikana voitaisiin esittää kysymyksiä ja tehdä ryhmässä selvitystöitä, mutta ajoitus ja yhteisen ajatuksen löytäminen voi olla haasteellista.

Fysiikan opiskelussa käyttäisin verkkoluentoja näyttämällä videon välityksellä fysiikan perusteita kokeellisesti. Yleensä oppilaitoksilla ei ole vara rakentaa hienoja fysiikanlaboratoriotiloja. Jollain yrityksellä voi olla oman alan parhaat kokeelliset menetelmät käytössä. Tarkoista mittalaitteista on hyötyä kun lähdetään teoriassa laskemaan jonkun fysiikanlain mukaan kokeellisesti saatujen tulosten perusteella vastauksia.

Miten sitten yhteisöllisestä päästään yhteistoiminnallisuuteen on eri asia ja näkisin sen verkkoluennon suunnittelussa. Massaluennolla pitäisi silloin sopia yhteisestä tavoitteesta ja aikataulusta, minkä jälkeen ryhmille voitaisiin jakaa osatavoitteet ja tehtävät työt. Tämän jälkeen pidettäisiin vielä yhteinen seminaari verkossa, missä jokainen ryhmä esittäisi oman näkemyksensä asiasta. Pedagoginen arvo tulisi silloin kaikkien käyttöön.

Yrittäjyyden ytimessä

Minulla ja kolmella muulla yrittäjyyspainotteisen opettajaopiskelijaryhmän 13Y-Ped oppilaalla oli tilaisuus osallistua ”Unelmia ja arkea” yrittäjyyskasvatuspäiville Seinäjoella 22–23.1.2014. Tilaisuus oli jo kahdeksas Seinäjoella järjestetty vastaava yrittäjyyteen ja yrittäjyyskasvatukseen tarttuva tilaisuus. Seinäjoki ei minulle ollut mitenkään tuttu paikka. Tutustuin kaupunkiin viimeksi kesällä 2010, jolloin vaimon suvun Pakarinen lauloi muuten samassa paikassa missä nämäkin päivät olivat tangoa. Mutta ei siitä enempää.

Oli kohtalaisen kylmä tammikuinen päivä kun saavuimme Seinäjoki Areenalle. Kylmyys vaihtui hetkessä iloisiin yrittäjämäisiin ilmeisiin ja tutustuminen kävi varsin puheliaasti, kun opettajat ja yrittäjyyspainotteiset opettajat olivat koolla. Tulokahvin jälkeen menimme saliin kuuntelemaan avajaissanat, jotka lausui johtaja Veli- Matti Lamppu Suomen yrittäjistä. Hän meni suoraan asiaan. Tuttuja termejä alkoi vilistä slideissa: osaava oppiminen, oppimisen uudistaminen, elinikäinen oppiminen, nopeat muutokset, ongelmanratkaisutaidot, etiikka, aloitekyky, motoriset ja hienomotoriset taidot, uusavuttomuus, aloitekyky, kyky havainnoida ympäristön muuttuminen ja yrittäjyys. Kun Pohjanmaalla oltiin, niin näytettiin myös Pk-yritysbarometriä ja mitä osaamista pienyrittäjät tarvitsevat. Työhyvinvointi, verkottuminen, kumppanuus ja muutoksensietokyky olivat teemoja joilla mentiin liiketoimintakäsitteeseen ja asiakaslähtöiseen asenteeseen yrittäjän työssä, niin että yrittäjä voi olla ylpeä työstään.

Ehkä tärkein huomio kiinnitettiin kuitenkin yrityksen työntekijöihin. Sillä ilman aktiivisia, innostuneita, itseä kehittäviä ja osaavia työntekijöitä yritys ei voi menestyä. Tästä saimme kuulla lisää asiaa iltapäivällä Pipelifen toimitusjohtajan Kimmo Kedonpään kertomana, teemalla innostaminen on tekemisen keskiössä. Pipelife on palkittu yhtenä Suomen ja Euroopan parhaista työpaikoista. Miksi on palkittu? Pipelifessa yrityskulttuuri rakentuu henkilöstöstä nousevien oivallusten varaan. Myös henkilöstön tulee olla ylpeä yrityksen menestyksestä. Tarkoittaako myös, että oppilaiden tulee olla ylpeitä omasta koulusta. Jaa, siinäpä tavoitetta toisenasteenoppilaitoksille.

Voidaanko oppilaitoksen ja yrityksen toimintakulttuureja lähteä vertailemaan? Oppilaitoksista ne ovat tulleet nuoret yrittäjätkin. Nuorista yrittäjistä suoraan koulunpenkiltä meille kertoi tarinansa Ollis Leppänen Seinäjoelta ja Riku Korhonen Vantaalta. Molemmat olivat positiivisia avoimia iloisia persoonia, joilla yrittäminen on hiipinyt omien vahvuuksien ja mieltymysten myötä esiin ja sen myötä tullut vuosien jälkeen vakiintuneeksi olotilaksi.

Seuraavana päivänä ääneen pääsivät sitten yrittäjyyskasvattajat. Pohdimme pienryhmissä niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, että yhdestä voi tulla yrittäjä ja toisesta ei ja sitä, voiko opettaja olla mukana tuomassa yrittäjyyttä oppilaisiin. Minuun kolahti positiivinen psykologia. Miksi yksi välttää haasteita ja toinen nauttii tilanteista, jossa saa haastaa itseä ja muita, näyttää osaamistaan. Kriittinen palaute on yhdelle punainen vaate, luovuttamisen paikka ja toiselle se on oppimisen paikka. Puhuttiin paljon epämukavuusalueella olemisesta. Yhdelle siellä oleskelu on paniikin paikka, heti pois periaatteella, toinen miettii, tutkii, vertailee ja oppii ymmärtämään, että täällä voi tapahtua kehittymistä, josta minulle on hyötyä.

Ohjaajalle juuri palautteen antaminen on haaste. Palautteen tuleekin kohdistua itse prosessiin ja palautteeseen sen onnistumisesta. Turvallinen tie ulos omalta mukavuusalueelta kulkee tavoitteiden asettamisen ja myönteisen palautteen kautta, unohtamatta henkilökohtaisia vahvuuksia. Positiivisen oppimisalueen löytäminen on etu oppilaalle ja ohjaajalle. Niin kuin Ollis Leppänen totesi, yrittäminen on liikettä, joka lähtee pysähtymisestä, pohtimisesta, punteista, pureskelusta, priorisoinnista, perheestä ja palautumisesta.

Merkkiuskollinen

Mistä ihmisille tullee merkkiuskollisuus johonkin autoon? Eihän autoilu ole mikään uskonasia. Ei ole, mutta se on monesti tunnepuolen asia. Jotkut henkilöt jopa muistaa heidän autostaan. Kotikuntani kirkkoherra ajoi aina Ford Angliala, siis sellaisella vanhalla juustohöylällä. Sellaisella autolla, jolla kyläpoliisit ajavat englantilaisessa TV- sarjassa ”Heartbeat”. Tai vanha taksi Mercedes, joka näkyi hyvin usein kylän ainoan baarin pihalla. Niin ja koulukyyti kunnon Amerikan raudalla Rambler, minkä etuistuimelle olisi mahtunut kolme koululaista, mutta lain mukaan paikka oli yhdelle onnelliselle, joka pääsi siihen pienen kilpailun jälkeen.

Paljon on kehitystä tapahtunut, sekä auto- että tiepuolella. Polttoaineen hinnan nousu, joka alkoi 70- luvulta, on pakottanut suunnittelijat kehittämään tehokkaampia ja vähemmän polttoainetta kuluttavia moottoreita, autojen korirakenteet ja turvavarusteet ovat parantuneet. Muistan 90-luvulla ottaneeni osaa haastattelututkimuksen, jossa tiedusteltiin kuljettajan turvatyynyn autoiluun tuomia vaikutustuksia. Haastatteluryhmämme totesi, että tyynyjä tarvitaan myös viereiselle paikalle ja että harvoin tapahtuu nokkakolareita, yleensä auton sivut kärsivät eniten. Uusissa autoissa on lähes poikkeuksetta vakiovarusteena etu- ja sivuturvantyynyt nykyään. Myös melutasoon ja tärinöiden vähentämiseen on autosuunnittelijat panostaneet. Palamattomat sisustusmateriaalit ovat tätä päivää.

Autoja harrastuksena rassaavien riesaksi on tullut autojen säätöjen ohjelmointi tietokoneella. Tuntuu, ettei autolle voi tehdä muuta kuin korkeintaan vaihtaa palaneen polttimon tai lisätä tuulilasinpesunestettä. On tietysti niitä, vannoutuneita, jotka hankkivat mieluimmin vanhan auton, jota saavat rassata, kuin tekniikan ihmeen. No, itse kuulun niihin, jotka eivät saaneet nuorena rassaamisen kipinää autoihin. Kolme autonasentaja velipoikaa piti huolen siitä, ettei minulle jäänyt korjattavaa, sain korkeintaan tehdä metallisepän töitä hitsausta ja peltien taivuttamista. Muistan silti ensimmäisen auton Ford Escortin, jonka näyttävyyttä parantelimme korotetulla takajousituksella ja maalauksilla.

Olen siis vannoutunut Toyota ihminen, ja sen todistaa kuudes saman merkkinen autoni Toyota. En pitäisi yksin merkin syynä, miksi ajan kyseisellä automerkillä. Osansa saa myös autoliike ja sen palvelu ja palvelun toimivuus. Viimeksi mieleen jäi pikahuoltoreissu tavirenkaiden vaihdosta. Varasin itseni varhain aamusta pikahuoltojonoon renkaanvaihtoon. Nuori harjoittelijapoika otti tiedot ylös, kyseli renkaiden pesutarpeet, kertoi odotusajan ja iski käteen kahvilipun. Join kahvit ja luin lehtiä ja menin takaisin huoltoon odottamaan vuoroa, joka tulikin aikataulun mukaisesti. Kerroin lisäksi, että auton nokkapellin aukaisuvivussa on jotain outoa jumitusta. Nuori harjoittelijapoika alkoi siltä istumalta tunnustella aukaisuvipua ja kertoi vian johtuvan laitteen vivun vääntymisestä tiivisteen alle. Nopeasti hän tutki asian ja väänsi vivun paikoilleen. Lopussa sain kohteliaat toivotukset turvallista matkaa uusilla renkailla. Olin siis tyytyväinen. Miksi vaihtaisin merkkiä? Uusia asiansa osaavia huoltomiehiä on koulutuksessa ja homma toimii, eikä asiakaspalvelua ole unohdettu.

Ongelmana PISA

Paljon porua tuonut koululaisten PISA- tutkimus antoi minulle aiheen muistella menneitä vuosia. Vuotta, jolloin pakkasin kiireesti maanantaina työmatkalaukun ja hurautin autolla lentokentälle. Lippujonossa minulle selvisi, että lentoni oli peruttu ja piste. Kiireesti soittamaan tuotantojohtajalle, joka oli varannut matkan ja lähdössä mukaan. Hän sanoi heti: ” Ei me luovuteta, varaan liput seuraavalle vapaalle lennolle.” Sai viimeiset kaksi paikkaa sille päivälle. Olimme kuitenkin myöhässä sen päivän suoralta lennolta Firenzeen. Seuraavan päivän ensimmäinen yhteys lähti Münchenistä, siis sinne. Ilta oli mennyt yöksi kun taksi vei meidät hotelliin Münchenissä. Nukuin kolme tuntia ja takaisin lentokentälle ja Firenzen koneeseen. Sieltä ajoimme taksilla pitkä ajomatka Pisan kaupunkiin. Nuori italialainen kuski ajoi lähes koko matkan yhdellä kädellä, hoidellen samalla puhelimitse omat ja vanhempansa laskut. Ajoi vielä varmuuden vuoksi 5km tehtaasta harhaan, jotta sai laskut maksettua kyytirahoistamme.

Perillä oli normaalit neuvottelut ja tutustuminen laitteisiin. Kylmällä espresso kupillisella piti päivä elää, ennen kuin pääsimme takaisin Pisan kaupunkiin ja sen lentokentälle, mistä oli tarkoitus lentää Firenzeen ja sieltä Suomeen. Sen verran oli aikaa, että ostin matkamuistomyymälästä Pisan kaltevan tornin pienoismallin. Jonkinlaisen kirouksen Pisa päällemme heitti ja myöhästyimme koneesta Suomeen. Taas odottelimme kuljetusta kentältä hotelliin ja nyt saimme seuraksi kaksi hyvin puheliasta brittiä. Taas oli ilta pitkällä ja kävimme pikaisesti syömässä ja nukkumaan varhaista ylösnousua varten. Loppujen lopuksi yksinkertaisella matematiikalla laskettuna kahden päivän työmatkasta tuli neljän päivän rankka reissu. Siis Pisa tarkoittaa minulle, että kaksi on neljä ja piste.

En itse sotkisi Pisaa matematiikan osaamisen arviointiin, mutta kun sitä nyt on tehty, niin mennään sillä, ja mikä se on mennessä. Pitäisi myös muistaa, että matematiikka on hyvin yksilöllinen oppiaine oppia. Vanha alakoulun opettajani oli viisas ja teki minulle hienon palveluksen tässä suhteessa. Pientä jupinaa alkoi kuulua luokasta siitä, että kuinka minä saan laskettua laskut oikein. Olivat sitä mieltä, että luntaan vierustoverilta. No, seuraavissa laskennonkokeissa minä sain mennä opettajanhuoneeseen tekemään laskut yksin, sen jälkeen luokka olikin hiljaa. Itsetuntoni nousi, eikä matematiikka ole ollut minulle vaikeaa.

Nyt olen huomannut, että oppiminen on myös yksilöllistä. Yksi oppii kerralla ja toiselta se ottaa aikaa. Helppo se on huomata, jos mallin mukaan asiaa havainnoidaan. Anoppini on ahkera käsityöihminen ja vanhan perinteen säilyttäjä. Hän opetti meille kerran pellavan tekemisen alkeita ja kuinka pellavasta tehdään lankaa. Vaikka hän näytti minulle kuinka monta kertaa, kuinka kahdella karstalla tehdään kehräämistä varten pellavasta pieniä pyöreitä palleroita, en oppinut kunnolla niitä tekemään. Sen verran käsien asennolla ja liikkeillä oli merkitystä, etten osannut keskittyä tarpeeksi opetukseen, kun taas pojan tyttöystävälle kaikki oli selvää ensimmäisen mallinäytön jälkeen. Ihmettelin mistä tämä nyt johtui, olimmehan periaatteessa samalla lähtöviivalla alussa, mutta ilmeisesti minulla ote ei pitänyt opettamisen loppuun asti. Joko en osannut keskittyä tai minulta loppui motivaatio kesken. Veikkaan jälkimmäistä, mutta sama se on, mitä opiskellaan mallin mukaan. Matematiikka jos mikä on oppiaine, joka yhtä kiinnostaa ja toista ei. Onko kyse motivaation puutteesta vai keskittymisen puutteesta?

Kuinka opettaja pystyy ottamaan huomioon jokaisen luokkansa yksilön opetettaessa. Minulle kävi tuuri, kun oma opettajani ymmärsi nostaa itsetuntoani ratkaisevalla hetkellä. Onko opettajalla aikaa paneutua yksilölliseen opetukseen, voidaanko mallin mukaan oppia tablettitietokoneiden avulla? Siinä mallia voidaan kelata, pysäyttää ja toistaa monia kertoja.

Matematiikka jos mikään on ongelmien ratkomista, aivan kuin meillä oli aikoinaan ongelmia päästä Pisan kaupunkiin ja sieltä pois. Voi että ovat nimen tutkimukselle keksineet!

Minäkö luennoimaan osa 2

Mikä on opettajan käyttötieto? Käyttötieto on sisäinen ohjausjärjestelmä, henkilön oma viitekehys. Se on henkilön sisään rakennettu normisto, joka muodostuu kokemuksen kautta oppimalla. Se selittää miten henkilö tilanteissa toimii (Ojanen 2012.)

Uskomukset, arvot ja tarkoitukset opettajana

Se että olen ollut lähes ikuinen opiskelija tähän mennessä antaa minulle vahvan uskomuksen opettajaan ja hänen työhönsä. Tavallaan on ollut helppoa olla oppilas ja sisäistää opettajan antama oppi. Nyt tilanne on muuttumassa päinvastaiseksi. Pitääkin itse miettiä, mitä sanot mistäkin asiasta niin, että se kuulostaa siltä kuin opettaja olisi sen sanonut.  

Ei opettaja ole kuitenkaan kuin ihminen muiden joukossa. Ehkä hän on ajautunut tilanteeseen, missä tuntee pystyvänsä tekemään sitä mitä osaa tai arvostaa. Itse ainakin uskon hyvää tarkoittavaan opettajaan. Opettajan tarkoitus ei ole vaatia ketään tekemään tai noudattamaan hänen tahtoaan pilkkua myöten, kyllä tarkoitus on juosta ihmisten rinnalla ja näyttää mallia kuinka esteet ylitetään mahdollisimman hyvin. Tarkoitus on että kaikki pääsevät perille, opettaja siinä muitten mukana ja olla vain tekevä ihminen muiden joukossa. Maratonjuoksuista tulee mieleen jänikset, joiden tarkoitus on juosta tiedostaen matka johonkin ennalta määrättyyn aikaan. He näyttävät kokeneena juoksijana vauhdin muille. Vähän kuin opettaja, joka näyttää tiedon, mitä oppilas tarvitsee tulevaisuudessa. 

Mielikuva opettajana olemisesta

Periaatteessa minulla ei ole selvää kuvaa itsestä opettajana, olen kyllä opettanut ja johtanut ihmisiä armeijassa ja työpaikalla, mutta en ole ajatellut sitä muun kuin itse päämäärään pyrkimisenä. Luulepa että siinä on juuri se roolimalli, olla siis pyrkimättä olemaan mikään roolimalli, tehdä vain työtä päämäärän hyväksi, olla jänis, välikappale, instrumentti, joka soittaa ensiviulua, niin että muut voivat sanoa:” Hitsi noinhan se pitää tehdä.” Minulla on vakava suhde työhön ja yritän joskus liikaa, mutta sitten kun opin, teen siitä taidetta ja siirryn seuraavaan vakavaan aiheeseen.  

Käsitys itsestä auktoriteettinä

Olen pyrkinyt karttamaan sanaa auktoriteetti, koska pidän itseäni mukana hengaajana, joka ei yritä auktoriteetilla saada omaa haluaan läpi. Kirjailijalla on kunnioitusta ja auktoriteettia, jonka hän ilmaisee lukijoilleen kirjoittamalla kirja, jota lukija lukee kokeakseen kirjailija tiedon ja taidon hallinnan. Kirjailija ei voi väheksyä lukijoitaan, hänen on oltava hyvin rehellinen.

Opettajan pitää pystyä olemaan sanojensa päällä, tai muuten hän tippuu alas. Opettajan tulee olla myös ajassa mukana, vähän kuin ruotsin kuninkaan teesi: ”För Sverige i tiden.” Oppilaitoksessa on monia silmäpareja ja ilmapiiri syntyy kokonaisuudesta. 

Olen saanut olla havaintojakson aikana mukana peruskoulun yläasteen- ja lukionopettajien seurassa tekemässä kemian laboratorioitiöitä ja keittiössä tekemässä ruokaa. Opettajien yhteenkuuluvuuden tunne ja toisten huomioiminen ovat omaa luokkaansa. Tämän ymmärtää, onhan opettajilla tarkoitus yhdessä leipoa oppilaista tulevaisuuden tekijöitä ja veronmaksajia Suomeen. Opettajilla on työssään yhteinen päämäärä, jota kaikkien tulee tavoitella parhaan kykynsä mukaan.  

Opetuksen ja ohjaamisen ympäristö

Oppimisympäristöhavainnot toivat minulle joka kerta uuden olotilan siitä, miten tämä paikka liittyy tämän paikan ja paikkakunnan kontekstiin. Jos haluaa tuntea ja tietää jonkun paikkakunnan sielun ja sydämen, kannattaa vierailla koululla. Siellä aistii missä täällä mennään. Siinä mielessä ahdistavaa, että oppilaitosympäristössä sinä joko tunnet viihtyväsi tai sitten et. Itse olen asunut lähes kolmekymmentä vuotta Jyväskylässä ja vasta nyt tuntuu siltä, että voin tunnustaa olevani jyväskyläläinen ja keskisuomalainen. Osaltaan voi olla sisäistä oppimista, joka on tullut aikojen kuluessa, tottunut olemaan, mutta on siinä myös arvostamista, jonka puutteen huomaa mentäessä muualle.  

En ole miettinyt tarkemmin mistä tunne tulee, että tämä ympäristö ei taida olla minua varten. Varmaan ihmiset, kehonkieli, tapa puhua ja toteuttaa asioita jää takaraivoon ja yhdistyy johonkin sisäiseen normiin, koettuun tuttuun turvalliseen. Mikäli sisäinen tunne jää rajapinnalle, numerot näyttävät negatiivisilta, eikä ympäristö houkuttele etsijäänsä. Traditiot ovat pöydän hedelmät, joista tulee nauttia. Kulttuuri voi joskus yllättää positiivisesti, eikä mitään kannatta tyrmätä, ennen kuin kortit ovat käännetty.

Oppiainetta koskeva tieto
 

Luonnontieteet fysiikka ja kemia ovat keskeisessä asemassa ihmisen olemassaolon perusteiden ylläpidossa ja kehityksessä. Matematiikka on vain väline fysiikan ja kemian ongelmien ratkaisemisessa. Opettajana pidän hyvin tärkeänä asiana, että kaikki ihmiset saavat oppia luonnontieteissä ja pystyvät itse silloin vaikuttamaan ja valitsemaan oikeita asioita kestävän kehityksen näkökulmalta katsoen. Sillä pienistä teoista syntyy isotkin asiat.
 

Aiheen keskeiset käsitteet ja niiden esittämistavat

Fysiikka ja kemia eivät tule peruskoulussa vielä voimakkaasti esille omana oppiaineena, vaan opettajat liittävät sen muiden aineiden mukaan, havainnoiden ja kokeillen. Tehdään opintoretkiä luontoon, kerrotaan luonnon voimista ja luonnon moninaisuudesta. Havaintojaksolla olin mukana kiertävän fysiikan ja kemian laboratorion mukana maakunnan peruskoulujen 5-6 luokissa, näin itse sen valtavan innostuksen töiden tekemisessä. Mielikuva tunneista oli positiivinen, juuri tämän kaltaista työskentelyä tarvitaan enempi kouluissa. Opettaja on töitten järjestelijä ja alkuun ohjaaja oppimisympäristössä. Tekemällä opettaja itsekin oppii parhaiten, samoin oppilaat. 

Fysiikassa ja kemiassa yksinkertaisten mittausten ja töiden järjesteleminen onnistuu luokkahuoneympäristössä. Myös sosiaalinen media tarjoaa mahdollisuuksia havainnollistamiseen digitaalisessa muodossa. Oppilaat, nettisukupolvi osaa toimia Internetissä ja siihen heille pitää antaa mahdollisuus. Mikäli oppilaitoksella on hankittuna videoneuvotteluvälineet, myös asiantuntija luennot voidaan järjestää silloin verkko-oppituntina.  

Ammattiopistoissa fysiikkaa ja kemiaa on yksi kurssi. Kurssina se vastaa lukion fysiikan ja kemian johdantokurssia, eli yleisiä esittelyitä eri osa-alueista. Ammattiopistoissa kunkin linjan omat fysiikan ja kemian asiat pyritään ottamaan opetuksessa huomioon ja tuomaan niitä esille esimerkkeinä, tehtävinä ja ammatin vaatimuksina. Osalla opiskelijoista onkin käsitys tulevan ammatin tehtävistä ja vaatimuksista. Fysiikan ja kemian opinnoissa näitä käsityksiä, arkitietoa voidaan liittää yleisiin teorioihin ja syventää oppimista ja tietoa siitä. 
 

Käsitys fysiikasta kemiasta oppiaineena

Lähdetään siitä että, peruskoulussa fysiikka on liitettynä muihin aineisiin kolmannesta luokasta lähtien. Omaksi aineekseen se tulee viitosella. Kiertävän fyke- laboratorion kanssa törmäsin peruskoulujen opettajien arvioon fysiikasta ja kemiasta. Koska heillä ei ole syvempää tietoa asioista, jää opetus hyvin pintapuoliseksi, eikä kokeellisuuteen ole aikaa, eikä taitoja. Vaikka kouluun on saatettu hankkia kaikki mahdollinen fysiikan ja kemian havainnollistamisvälineet.  

Lukiossa pojat ovat kiinnostuneita fysiikasta ja tytöt kemiasta. Kaikki eivät kuitenkaan ota syventäviä kursseja, koska kokevat ne hankaliksi oppia. Onkin totta, että fysiikassa ja kemiassa yhdistyy selvästi ensimmäistä kertaa matematiikka, jota käytetään lainalaisuuksien selvittämiseen. Osa ottaa kurssit sen takia, että se mahdollistaa paremman pääsyn omalle halutulle jatkokoulutuspaikalle. Hyvin harva opiskelee fysiikkaa tai kemiaa ajatuksella, että minusta tulee joku päivä tutkija tai fysiikan opettaja.

Pienen Suomen tiedeyhteisössä ei valitettavasti ole kovia fysiikan historian nimiä. Fysiikka koetaan oppiaineena hyvin amerikkalaiseksi ja sitä se oppikirjajulkaisujen määrässä mitattuna onkin. Kuitenkin fysiikkaa on kaikessa arkisessa toiminnassa. Aamulla keittelet kahvia. Tarvitset sähköä, lämpöä, virtaavaa vettä, metallisia esineitä. Kaikkiin niihin liittyy fysiikka jollain tapaa. Olemme tottuneet siihen ettei fysiikka tarvitse olla aina mallintamassa tai laskemassa. Totta, tiedemiehet ovat hoidelleet asiat kuntoon ja heidän mielenkiintonsa on tieteen jatkumossa, jossain kvarkkien ja muun atomi- sälän seurassa, ajatuksissa yötä päivää. 

Oma käsitys on, että fysiikan tietäminen auttaa ihmisiä selviämään arkisista asioista. Osaat rakentaa paremmin, kun tiedät lujuuslaskusta jotain jne. Opettajana minulla on velvollisuus olla viemässä fysiikan ja kemian tietotaitoa eteenpäin, sillä siitä on hyötyä jokapäiväisessä elämisessä.
 

Aiheen opetuksen tavoitteet ja käytettävissä olevat opetusmateriaalit ja -resurssit

Oppimisvihkot ja toiminnallisten mittausten järjestämiseen tarkoitetut mittausvälineet. Kunkin aihealueen alussa pyydetään opiskelijaa miettimään ammatin näkökulmasta aihepiirin tärkeimmät tavoitteet ja kirjaamaan ne ylös. Tällä tavalla motivoidaan oppilaita liittämään fysiikan ja kemian aihealueet omaan tekemiseen. 

Mittauksia tehdään luokkahuoneissa ja niihin sopivissa ympäristöissä huomioiden turvallisuus. Tulisi myös pyrkiä viemään oppiminen autenttiseen ympäristöön. Autonkorjaajat voisivat tutkia heidän käyttämiä mittauslaitteita pienryhmissä ja tutkia laitteiden toimintaa fysiikan näkökulmasta. Olisi myös mielenkiintoinen tehtävä keksiä mittalaitteille uusia käytännön sovelluksia. Internet tarjoaa myös paljon käyttötietoa ja erilaisia malliesimerkkejä. 
 

Käsitys opetuksen ja ohjaamisen yleisistä päämääristä ja periaatteista

Opetus ja ohjaus tähtäävät oppilaan ammatilliseen kasvuun ja uusien asioiden oppimiseen ja omaksumiseen opiskelija omista persoonallisista lähtökohdistaan katsoen. Lähtökohtana ovat oppilaan omat uskomukset ja ennakkokäsitykset, jotka tiedostamalla voidaan lähteä kehittämään uutta. 

Opetuksen ja ohjauksen päämääränä ovat (Jyrhämä 2002):

1.      Mallin antaminen oppilaalle

2.      Ammatillisen itseluottamuksen kasvattaminen

3.      Vuorovaikutustaitojen oppiminen

4.      Reflektiotaitojen kehittyminen

5.      Vastuulliseen toimintaan kasvaminen 
 

Käsitys opetussuunnitelmasta ja sen rakenteeseen vaikuttavista periaatteista

Opetussuunnitelmassa otetaan huomioon ammatillinen suuntautuminen rakentamalla tunnit vastaamaan ammatillisia tarpeita. Jatko-opiskelu on monen oppilaan mielessä ja heidän näkökulmasta katsoen pitäisi opetussuunnitelmissa ottaa huomioon heitä motivoivat asiat. 

Melko paljon oppilasopettaja on itseopiskelut nämä vajaat puoli vuotta. Aluksi oli puurtaminen kasvatustieteiden parissa ja sen jälkeen oppimisympäristöt teemalla. Itseopiskelu on vastuunottamista omasta oppimisesta yhdistettynä motivaatioon ja haluun oppia uusia asioita. En ole vielä kenenkään opettajan kuullut sanovan, että opettajan työ olisi helppoa kesälomien odottamisen lomassa. Paremmin opettajan työ on jatkuvaa itsensä kehittämistä ja epävarmuuden sietämistä. Tuskin kahta samanlaista päivää, ryhmää, oppilasta tai opintojaksoa. Oppitunnit tuskin menevät suunnitelmien mukaan, siksi on pystyttävä tekemään suunnitelmiin joustoja tai tehtävä nopeita ratkaisuja. Itse luotan nopeisiin ratkaisuihin. 

Vuorovaikutuksen merkitystä ei voi aliarvioida. Vuorovaikutuksisella ohjaamisella saadaan aikaan oppimista ja luottamuksen kasvamista. Kuinka muuten voit arvioida oppimista tapahtuvan, ellet ole keskustele ja kysele oppijan kanssa. En usko minkään kehonkielen ratkaisevan kovin pitkälle oppimista, energinen ja osallistuva opetus on silti parempi kuin ei mitään. Siis juostaan jäniksenä rinnalla ja yritetään saada porukka maaliin luvatussa ajassa innokkaana itseensä luottaen.

Uusi oppiminen

Oppilaitokset ja opettajat ovat osaltaan olleet luomassa tulevaisuutta. Tulevaisuuden tekeminen on aloitettu lastentarhoista ja edennyt siitä vuosi kerallaan siihen asti kun oppilas on saanut itselleen koulutusta vastaavan työpaikan. Itsenäistyminen ja kasvaminen toisten ikäisten seurassa ovat olleet yhdelle ilo ja toiselle painajainen. Mutta ovat siitä kaikki selvinneet, lähes kaikki.

Aivan kuin Suomen eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja Päivi Lipponen toteaa: ”Suomalaisten usko koulutukseen on vahva. Lyhyessä ajassa maamme on noussut köyhästä maatalousvaltiosta osaamisen ja teknologian kärkimaaksi. Voisi sanoa, että suomalaisilla on pyhä suhde opintiehen. Rippikoulu antoi avioliittoluvan, kiertokoulu toi lukutaidon torppiin ja Jyväskylän opettajaseminaari mahdollisti ammatin jopa naisille. Kansakoulu kasvatti kansan uuteen kansallisvaltioon. Peruskoulu tasasi sosiaalisen taustan vaikutuksen koulutusvalintoihin. Koululaitoksen kehitys on oleellinen osa suomalaisen kansalais-yhteiskunnan rakentumista.”

Näillä on menty tähän asti, mutta kehitystä tapahtuu myös Suomen rajojen ulkopuolella. Voiko enää puhua rajoista, muuten kuin tullimiehen näkökulmasta. Aikoja sitten tuli työhuoneen nurkkaan se musta pömpeli, jota nimitettiin tietokoneeksi, PC:ksi ja ties miksi, joka antoi ihmisille taidon liikkua digitaalisessa maailmassa ajatusta nopeammin paikasta toiseen. Sama pömpeli tuli työpaikoille, enää ei sihteeriä kutsuttu johtajan huoneeseen pikakirjoituslehtiö kädessä, van johtaja kaivoi lentokentän loungessa kannettavan esille ja kirjoitteli siinä muistion jatkotoimenpiteistä ja paukkaisi sen yhdellä sormen painaisulla alaisilleen ja kollegoilleen ympäri maailmaa, missä nyt sattuivat silloin bisneksen rajapinnalla liikkuvan.

Niin, että tuollaisiako edellisen kappaleen mukaisia henkilöitäkö oppilaitokset ja opettajat meistä kasvattavat? Voi olla, että osasta tulee ja osasta ei. Ne jotka löytävät sen portin kansainvälisyyteen ja verkottuvat ovat jo tulevaisuuden tekemisessä mukana, mutta ne ahkerat oppilaat jotka miettivät ja hakeutuvat uusille kursseille oppilaitoksissa ovat auttamattomasti jäämässä jalkoihin. Miksi he ovat jäämässä jalkoihin? Ei pelkillä arvosanoilla tai hankituilla titteleillä ole käyttöä, jos et tiedä mitä teet ja kenen kanssa. Tuskin opettajat tai oppilaitokset pystyvät sinulle kertomaan millainen hieno menestystarina sinua odottaa oppilaitoksen ulkopuolella. Kaikki on kiinni omasta aktiivisuudesta, uskosta ja luottamuksesta omaan tekemiseen.

Opettajat ja oppilaitokset antavat vain niitä eväitä sinne reppuun. Ei kaikista Ressun oppilaista tule huippuja, osasta tulee muuten vain hienoja ihmisiä. Itse onnesi kirjoitat ja itse sen elät. Yhdet elävät onnellisen elämän perheenäitinä ja toiset laittavat väliaikatietoja kavereille Facebookkiin ympäri maailmaa.

Niin, mikä se asia oli mihin piti ottaa kantaa? Ai niin, että onko opettajilla ja oppilaitoksilla sitä tulevaisuutta? Varmaan on, en todella luottaisi monikansallisten yritysten kaikkitietävyyteen siitä, mitä meidän pikku Tiinan pitäisi opiskella heidän näkökulmastaan, jotta paikka yrityksessä aukeaisi. Niin kauan kun kasalliset tullimiehet ja rajavartijat ovat työpaikoillaan, tarvitaan kansallista ennustetta tulevaisuudesta, jota opettajat ja oppilaitokset rillit huurussa lähtevät toteuttamaan. Opettajat joutuvat kyllä siinä tapauksessa tekemään sitä työtä ja eikä pahaa tekisi jos pitäisivät pieniä aivoriihiä yhdessä ongelmallisista asioista, niitä kyllä riittää tulevaisuudessa.