Merkkiuskollinen

Mistä ihmisille tullee merkkiuskollisuus johonkin autoon? Eihän autoilu ole mikään uskonasia. Ei ole, mutta se on monesti tunnepuolen asia. Jotkut henkilöt jopa muistaa heidän autostaan. Kotikuntani kirkkoherra ajoi aina Ford Angliala, siis sellaisella vanhalla juustohöylällä. Sellaisella autolla, jolla kyläpoliisit ajavat englantilaisessa TV- sarjassa ”Heartbeat”. Tai vanha taksi Mercedes, joka näkyi hyvin usein kylän ainoan baarin pihalla. Niin ja koulukyyti kunnon Amerikan raudalla Rambler, minkä etuistuimelle olisi mahtunut kolme koululaista, mutta lain mukaan paikka oli yhdelle onnelliselle, joka pääsi siihen pienen kilpailun jälkeen.

Paljon on kehitystä tapahtunut, sekä auto- että tiepuolella. Polttoaineen hinnan nousu, joka alkoi 70- luvulta, on pakottanut suunnittelijat kehittämään tehokkaampia ja vähemmän polttoainetta kuluttavia moottoreita, autojen korirakenteet ja turvavarusteet ovat parantuneet. Muistan 90-luvulla ottaneeni osaa haastattelututkimuksen, jossa tiedusteltiin kuljettajan turvatyynyn autoiluun tuomia vaikutustuksia. Haastatteluryhmämme totesi, että tyynyjä tarvitaan myös viereiselle paikalle ja että harvoin tapahtuu nokkakolareita, yleensä auton sivut kärsivät eniten. Uusissa autoissa on lähes poikkeuksetta vakiovarusteena etu- ja sivuturvantyynyt nykyään. Myös melutasoon ja tärinöiden vähentämiseen on autosuunnittelijat panostaneet. Palamattomat sisustusmateriaalit ovat tätä päivää.

Autoja harrastuksena rassaavien riesaksi on tullut autojen säätöjen ohjelmointi tietokoneella. Tuntuu, ettei autolle voi tehdä muuta kuin korkeintaan vaihtaa palaneen polttimon tai lisätä tuulilasinpesunestettä. On tietysti niitä, vannoutuneita, jotka hankkivat mieluimmin vanhan auton, jota saavat rassata, kuin tekniikan ihmeen. No, itse kuulun niihin, jotka eivät saaneet nuorena rassaamisen kipinää autoihin. Kolme autonasentaja velipoikaa piti huolen siitä, ettei minulle jäänyt korjattavaa, sain korkeintaan tehdä metallisepän töitä hitsausta ja peltien taivuttamista. Muistan silti ensimmäisen auton Ford Escortin, jonka näyttävyyttä parantelimme korotetulla takajousituksella ja maalauksilla.

Olen siis vannoutunut Toyota ihminen, ja sen todistaa kuudes saman merkkinen autoni Toyota. En pitäisi yksin merkin syynä, miksi ajan kyseisellä automerkillä. Osansa saa myös autoliike ja sen palvelu ja palvelun toimivuus. Viimeksi mieleen jäi pikahuoltoreissu tavirenkaiden vaihdosta. Varasin itseni varhain aamusta pikahuoltojonoon renkaanvaihtoon. Nuori harjoittelijapoika otti tiedot ylös, kyseli renkaiden pesutarpeet, kertoi odotusajan ja iski käteen kahvilipun. Join kahvit ja luin lehtiä ja menin takaisin huoltoon odottamaan vuoroa, joka tulikin aikataulun mukaisesti. Kerroin lisäksi, että auton nokkapellin aukaisuvivussa on jotain outoa jumitusta. Nuori harjoittelijapoika alkoi siltä istumalta tunnustella aukaisuvipua ja kertoi vian johtuvan laitteen vivun vääntymisestä tiivisteen alle. Nopeasti hän tutki asian ja väänsi vivun paikoilleen. Lopussa sain kohteliaat toivotukset turvallista matkaa uusilla renkailla. Olin siis tyytyväinen. Miksi vaihtaisin merkkiä? Uusia asiansa osaavia huoltomiehiä on koulutuksessa ja homma toimii, eikä asiakaspalvelua ole unohdettu.