Synkroninen ja asynkroninen kommunikaatio yhteisöllisen oppimisen näkökulmasta

Verkossa tapahtuva oppiminen tietokoneen avulla voi olla synkronista tai asynkronista verkkoviestintää. Verkko-opiskelijat voivat olla yhteydessä toisiinsa samanaikaisesti eli synkronisesti tai eriaikaisesti eli asynkronisesti. Myös opettajan roolilla on oma merkityksensä molemmissa tapauksissa verkko-opiskelun onnistumisessa. Olipa kyseessä verkossa tai lähiopetuksessa tapahtuva oppimistilanne, on yhteisöllinen dialogi oppimisen kulmakivi (Kiviniemi. K 2000, 94.)

Yhteisöllinen oppiminen tarkoittaa ryhmää, joka tietoisesti yrittää selittää ilmiötä tai ratkaista ongelmaa. Yhdessä pohtimalla yksilöt tuovat kukin oman tietonsa ryhmän käyttöön ja ilmiöstä tai ongelmasta muodostuu yhteinen käsitys. Se on myös oppimisprosessi, jonka tarkoitus on löytää yhteisiä tavoitteita ja osallistua tavoitteiden asetteluun. Olennaista on siis vuorovaikutus ryhmän jäsenten kanssa (http://fi.wikipedia.org/wiki/Yhteis%C3%B6llinen_oppiminen.)

Mitä etuja ja haittoja voidaan sitten nähdä yhteisöllisessä oppimisessa verkossa tapahtuvan oppimisen näkökulmasta katsottuna, unohtamatta opettajaa? Yhteisöllinen synkroninen verkossa samaan aikaan tapahtuva keskustelu vaatii videoneuvottelulaitteet tai henkilökohtaisen yhteyden omalta tiekoneelta. Videoluentoa on mahdollista kommentoida reaaliaikaisesti, mutta varsinainen yhteisöllinen oppiminen on parhaimmillaan yhteisessä ryhmätilassa. Juuri tämän tyyppisiä luentoja järjestetään siten, että eri ryhmät voivat sijaita maantieteellisesti kaukana toisistaan. Yhteisöllinen keskustelu on opettajan harkinnan mukaista, ja ryhmätyön purkaminen tapahtuu joko opettajan kootessa ajatukset yhteisesti näytettävälle taululle tai henkilö kertoo ajatukset kaikille mikrofonin välityksellä.

Massaluennon etuna on, että luento voidaan järjestää maantieteellisesti hyvinkin etäältä ja silti muut ryhmät voivat tulla siihen mukaan, joko ryhmänä yhteisessä tilassa tai henkilökohtaisen tiekoneen välityksellä yksilönä. Verkkoluentoa massoille voidaan pitää kustannustehokkaana tapana. Luento voidaan järjestää siellä, missä parhaat asiantuntijat ovat. Yhteisöllinen oppiminen voi toteutua, kunhan opettaja on miettinyt ryhmätyön aiheet etukäteen ja varannut ajan keskusteluun ja keskustelun purkamiseen. Mikäli on useampi ryhmä, aikaa voi mennä ja itse opetus voi jumittua.

Haittana näkisin sen, että massaluennoilla mennään perinteisen luennoinnin mukaan jolloin kuulijoiden vireystila saattaa herpaantua. Olisi siis hyvä, jos verkkoluennon aikana voitaisiin esittää kysymyksiä ja tehdä ryhmässä selvitystöitä, mutta ajoitus ja yhteisen ajatuksen löytäminen voi olla haasteellista.

Fysiikan opiskelussa käyttäisin verkkoluentoja näyttämällä videon välityksellä fysiikan perusteita kokeellisesti. Yleensä oppilaitoksilla ei ole vara rakentaa hienoja fysiikanlaboratoriotiloja. Jollain yrityksellä voi olla oman alan parhaat kokeelliset menetelmät käytössä. Tarkoista mittalaitteista on hyötyä kun lähdetään teoriassa laskemaan jonkun fysiikanlain mukaan kokeellisesti saatujen tulosten perusteella vastauksia.

Miten sitten yhteisöllisestä päästään yhteistoiminnallisuuteen on eri asia ja näkisin sen verkkoluennon suunnittelussa. Massaluennolla pitäisi silloin sopia yhteisestä tavoitteesta ja aikataulusta, minkä jälkeen ryhmille voitaisiin jakaa osatavoitteet ja tehtävät työt. Tämän jälkeen pidettäisiin vielä yhteinen seminaari verkossa, missä jokainen ryhmä esittäisi oman näkemyksensä asiasta. Pedagoginen arvo tulisi silloin kaikkien käyttöön.