Massajuoksutapahtumassa

Mikä näissä massajuoksutapahtumissa oikein kiinnostaa? Onhan se ihme, jos puolimaratonin jälkeen ihminen huudahtaa, että kyllä teki hyvää ja linkuttaa pois tuijottaen osanottomitalia kouran pohjassa. Mutta näin se vaan on ja sen myös todistaa monituhatpäinen joukko kanssajuoksijoita.

 

Ei minun pitänyt innostua juoksemaan lujaa viime viikonloppuna Savonlinnassa. Olin omasta mielestä lyönyt harjoitukset laimin jo useita viikkoja, vain kerran viikossa lenkille. Toitotin vaimolle, että kunhan maaliin pääsen, niin hyvä on. Annahan olla, kun juoksuaamu valkeni, kyllä tuntui kehossa, että nyt lähtee. Perhosia vatsanpohjalla, tankkaat puurolla ja vedät nestettä sisään, että tunnin päästä saa käydä tyhjentämässä. Ajat kuin viimeistä päivää kilpailupaikalle. Pitää keritä ilmoittautumaan, valistat vaimoa ajaessasi ylinopeutta. Nopeasti auto parkkiin ja kamat kantoon, missä se ilmoittautuminen nyt on? Siinä ilmoitusjonossa se tunne tulee. onhan täällä muitakin ja miten hyväntuulista porukkaa on taas lähdössä juoksemaan. Monilla isillä ja äideillä ovat lapset ja puoliso mukana. Lapset kärttävät karamelleja ja pitäähän niiden saada ostaa. Itse hankin uudet juoksusukat kun halvalla saan. Laitan ne heti jalkaan, joo hyvälle tuntuvat.

 

Porukkaa on lähtöpaikalla kuin sen entisen Egyptin miehen hautajaisissa. Verrytellään, juostaan malliksi pieniä spurtteja, nostellaan polvia ja venytellään. Näkyykö tuttuja? Tuolla on HCR‒ paita päällä, on varmaan kova menijä. Viisi minuuttia lähtöön kuulutus iskee alitajuntaan, pitääkö vielä käydä vessassa? Asetutaan esilämmittelyä varten jumppaan. Trainers for you on tullut pitämään jumpan. Juostaan eteen pieniä pyrähdyksiä ja tullaan kävellen takaisin. Sitten edetään kylkimyyryä ja kävellen takaisin. Lopuksi nostellaan ja kierretään molempia jalkoja vuoron perää. Lähtöön minuutti, nyt parhaat kaivaa jo kuoppia lähtöviivalla. Itse asetun tyttöjen taakse, ne kuitenkin aloittavat rauhallisesti. Mies ilmestyy lähtijöiden sivuun starttipistooli koholla,Pam ja koko lössi aloittaa matkanteon yhtä aikaa, noin viisisataa juoksijaa saapuu tiukkaan käännökseen, pientä ruuhkautumista, ei parane astua toisen kannoille, hyvin selvittiin. Lähdetään painamaan sataman viertä myöten kohti Olavinlinnaa, kukaan ei onneksi horjahda veteen. Hienot on maisemat, savutaan torille, porukat kannustavat ja taputtavat käsiään. Tutut huomaavat ja antavat henkilökohtaista kannustusta ‒ Hyvä Marjoo, hyvin menee.

 

Viidessä kilometrissä tankataan urheilujuomaa ja vettä. Itse kävelen ja otan molemmista mukeista juomaa, ja taas menoksi. On muuten ihme ettei kipua tunnu oikean jalan kantapäässä. Kantapää oli vietävän arka toissa päivänä. Kilpailujännitys on tietysti nostanut kiputasoa ylös. Juostaan pitkin purjevenesataman rantaa, pieni vastatuuli tuntuu pahalle, mutta hienoja ovat veneet Saimaalla. Muutama isokin purjevene lilluu satamassa, ovat tulleet katsomaan oopperaa varmaan. Jysähtää mieleen, että ensi vuonna lyödään kaksi kärpästä yhtä aikaa, ensin puolimaratonia ja illalla oopperaan.

 

Tasaista on, ei vielä isoja mäkiä. Saavutaan 17 km:n kohdille tankkauspisteeseen ja tempaisen mehumukin pöydältä ja hörppään puolet sen sisällöstä, aa roskis, heitän puolikkaan mukin suoraan puolillaan Gaitorail‒ juomaa olevaan tonkkaan. Ei kait sitä kukaan nähnyt ja lisään häpeää tuntien vauhtia. Mutta vauhti loppuu pitkään ylämäkeen, eikä vain yhteen mäkeen, eihän tästä tule nyt mitään, mäen jälkeen pitää tulla alamäki vaan tuleekin toinen ylämäki. Perhana, hammasta purren vaikka Siinaille, periksi en anna. Kolmesataa metriä ennen maalia toimitsija kertoo sen hetken ajan ‒ kolme minuuttia kahteen tuntiin, vielä kerkiää alle kahden, lisään vauhtia, minkä nyt jaksan ja saavun maaliin. Mikä ihana tunne taas kerran.