Oppijan murheita

Mikä eteen oppimisessa, jos tuntee, että tietoa kyllä löytyy ja sitä saa, mutta ei vaan osaa keskittyä siihen olennaiseen? Tältä minusta tuntui menneenä viikonloppuna. Epäorgaanisen kemian tentti näytti helpolta kysymyspaperilla, mutta vastauspaperilla se olikin jotain aivan muuta kuin helpon näköistä, ei tullut flow- ilmiötä, eikä ajatusten virtaa. Samoja murheita tuntui olevan muillakin. Mistä oppiminen kiikastaa ja mitkä tekijät vaikuttavat kokeessa onnistumiseen tai epäonnistumiseen?

Kaikki alkaa siitä, että sinulle lyödään mapillinen luentomonisteita ja kymmeniä kotitehtäviä eteen. Sen jälkeen plarataan luentomonisteesta tärkeimmät kohdat läpi ja ohitetaan loput käsiä heilutellen. Sitten sinulle kerrotaan tentin minimi pisteraja, joka on puolet. Kotitehtävistä saat jonkun verran lisäpisteitä, ei kuitenkaan koskaan niin paljon että sillä mennään läpi. Tahdon kertoa, että liian vähän luentoja ja aikaa oppia. Onhan meillä netti ja Youtube videot, siltä löytää mitä vain. Niin on ja sehän tässä hieman askarruttaa.

Vanhaan ”hyvään” aikaan opettaja oli ylin auktoriteetti ja antoi tai oli antamatta tietoa niitä janoaville. Oli oppikirja, jota luettiin kuin seitsemän veljestä aapista lukkarin koulussa. Kotitehtävät piti tosiaan oppia tunnilla tai etsiä oppi kirjoista. Entä nyt? Juu, helppo homma, kotitehtävän vastaukset voi löytää netistä tai katsoa opetusvideoita, toimii hyvin. No niin toimi minullakin. Kaikki pisteet on saatu kotitehtävistä, mutta kun tentissä ei netistä ole mitään apua. Asiat joko osaat tai ei osata. Taitaa olla niin, että liika tieto on vain haitaksi opiskelussa. On totta, että tieto voidaan esittää monella tapaa ja ehkä siitä tulee vaikeuksia. Opettelet asiat Khan- akatemian videon avustamana ja huomaat, ettei homma mene oikein.

Yleensä lopullinen osaamattomuuden syy löytyy peiliin katsomalla, mutta sanoisin että opetuksen kireät aikataulut ovat myös osasyy siihen, että lisätietoa pitää ja tulee hakea muualta, sitä suorastaan odotetaan. Miten sitten voidaan todentaa tiedon oikeellisuus. Itse olen varsinainen kyselykone oppitunneilla. Siis yksi tyhmä kysyy niin paljon, ettei kaksi viisasta ehdi niihin vastata. Periaatteessa se on oikea lähestymistapa ja aktiivisuuden osoitus. Vika on ilmeisesti siinä että kysyy vääriä asioita väärään aikaan. Toinen pedagoginen juttu voisi olla ryhmäkeskustelu. Valitettavasti ryhmädynamiikka ei aina toimi. Toiset haluaa päästä mahdollisimman vähällä, eivätkä osallistu ryhmätyöskentelyyn aktiivisesti. Lisäksi ryhmätyöt vievät aikaa.

Opitaan verkossa, tehdään hommat kotona netin ääressä, oppikirjat ovat sähköisesti luettavia kirjastoissa. On kokemusta ja toimii ja ei toimi. Hyvin tehdystä verkkokurssista saattaa oppia todella paljon. Yleensä kokonaisuudet otetaan paremmin huomioon, koska verkkokurssi on pitänyt suunnitella etukäteen verkkoon. Vielä kun se testataan ja arvioidaan, on se mielestäni ykkösvaihtoehto näinä kiireisinä aikoina. Verkkokurssilla osaamisen arvostelu näkyy heti, jolloin oppilas näkee missä mennään, paljonko pisteitä vielä puuttuu tai haluanko panostaa kurssiin tosissaan. Verkkokurssin lopputentti voidaan pitää verkossa ja sen painoarvo voidaan määrittää etukäteen.

Verkkokurssin haittoja on verkon hitaus ja muut verkon tekniset ongelmat, jotka vaativat ylläpidon huomioita. Harmittaahan se kun vastaa numerolla laskutehtävään ja kone ilmoittaa vastauksen lukituksen jälkeen 0% oikein, mutta pitää myös tottua vastoinkäymisiin.

Vielä nykyisinkin opiskellaan detaljia toinen toisen perään. Niitä sitten yritetään takoa lukemalla päähän ennen tenttiä. Lopputulos on, ettei tentin jälkeen muista kuin kymmenen prosenttia luetusta, jos sitäkään. Olisi aivan uskomattoman hienoa, jos tietäisimme etukäteen, mitä tietoja tulevaisuudessa tulemme tarvitsemaan. Näin ei kuitenkaan ole, mutta nippelitiedosta voidaan kerätä kokonaisuuksia joille voidaan antaa yhteinen nimi. Kaikki kokonaisuudet saatetaan yhteen, jolloin niistä muodostuu tietolaari, josta voidaan vetää viiva toiseen vastaavaan. Toimii siis teoriassa. Pitää myös ottaa opikseen virheistä, kahta kertaa ei pitäisi tehdä samaa virhettä.