Ikean kaupassa

 

Jouduin sitten tahtomattani vaimon ja pojan mukaan huonekalu- ja matto-ostoksille Ikeaan. Arvasin kyllä, että pitkä päivä oli tulossa ja jalat olisivat aivan muusina jo iltapäivällä. Ei yksin pahaa, eihän minulla ollut henkilökohtaista ostettavaa, mutta katselin uteliaisuuttani kimpsujen ja kampsujen hintoja ja valmistustarroja. Senhän nyt arvaa, missä maassa suurin osa kaikesta myytävistä tuotteista oli valmistettu. Lienee sellainen retorinen juttu, mutta sitten kiinnitin huomiota valmistuttajaan. Arvatkaapas oli siellä paljon suomalaisen valmistuttajan tuotteita, no ei ollut. Ruotsalainen valmistuttaja, javist.

 

Häpeämättömänä aloin siinä talsiessani pojan ja vaimon perässä miettiä, että onnistuisiko tällaisen Ikean tapainen liikeyritys suomalaisilta? Siinä aikani astellessa, en löytänyt mieleni pohjalta kuin negatiivisia osumia. Eihän se nyt kävisi, että suomalaiset voisivat hyväksyä, että vedetään yhtä köyttä ja haetaan yhteistyökumppanit kotimaasta: ”Minähän osaan yrittää itsekin, ja minun tuotteita ei sille kauppiaalle anneta.”

 

Olen pienessä mittakaavassa kuullut, että pienen paikkakunnan pienyrittäjät tukevat toisiaan, tilaamalla aina kaiken mahdollisen oman paikkakunnan pienyrittäjiltä. Siinä pysyy Euro kotona ja oman paikkakunnan yrittäjät ja heidän työntekijät saavat töitä.

 

Ikea vaan on maailmanlaajuinen vastaavalla periaatteella toimeentuleva yritys. En löytänyt suomalaista valtakunnallista tai kansainvälistä vastaavaa yritystä, joka toimisi samoilla periaatteilla kuin pienen paikkakunnan yrittäjät.

 

 Siinä sitten astellessa ja toivoessa kahvia ja pullaa, yritin löytää syitä moiseen käytökseen. Yksi suloisen katkera totuus on kateus. Toinen on näyttämisen halu, jonka tarkoitus on saada toiset kateelliseksi. ”Meillä tilataan kaikki ulkomailta. Joo pari kertaa kuukaudessa pitää käydä liikematkalla. No näillä Finnairin kultakortin pisteillä teemme sitten kerran vuodessa lomamatkan.”

 

Ei Ikea ole mikään puhdas pulmunen itsekkään, mutta se on pystynyt säilyttämään ruotsalaisuuden suunnittelussa ja johtamisessa. Myös Ikean alku oli takkuista. Alla historia tekstiä vaikeuksista (Jenni Vähä,2013 http://some.lappia.fi/blogs/liikeakatemia/2013/05/20/ikea-tarina-5/.

Pian Ingvar kuitenkin huomasi, että ihmiset haluavat tunnostella ja kosketella huonekaluja ennen virallista ostopäätöstä. Sitä varten ensimmäinen tavaratalo rakennettiin (muistaakseni) 1950-luvun lopulla Älmhultiin, jonne ihmiset matkustivat pitkiäkin matkoja katsomaan huonekaluja livenä. Osto tapahtui kuitenkin vielä silloinkin postimyyntinä eli huonekalut olivat vain näytillä. Tästä voi sanoa alkaneen Ikean menestystarina. Kysyntä kasvoi hurjasti sillä huonekalut olivat verrattavissa kilpailijoiden tuotteisiin huomattavasti edullisempia. Kun kilpailijoiden korviin kuului uuden yrittäjän konsepti, he rupesivat toimenpiteisiin Ikeaa vastaa. He kielsivät tavarantoimittajia viemästä tuotteita Ikealle tai mikäli he rikkoisivat sopimuksen, muut huonekaluliikkeet lakkaavat tuotteiden oston heiltä kokonaan. Moni tavarantoimittaja vetäytyi eikä vienyt Ingvarille huonekaluja. Pari toimittajaa vei salanimellä ja Ingvar perustikin ”harhayrityksiä” joiden avulla tavaraa saatiin yritykseen sisään. Tilanne meni yhdessä vaiheessa niin pahaksi, että Ingvaria kiellettiin osallistumasta huonekalumessuille, mutta hänhän meni sille salakuljetettuna! Ingvar taisteli ja taisteli ja lopulta muut antoivat periksi.

 

Kysyä voi, olemmeko Suomessa jäljessä kehityksestä yritysten verkottumisessa, vieläkö kateus kalvaa? Jos pienen kaupungin yrittäjät ovat tämän jo tajunneet, niin miksi ei sitten isot perässä.