lauantai 8. kesäkuuta 2013


Minustako opettaja


Peruskiveä opettajuuteen on nyt muurattu kaksi kuumaa päivää Tampereella. Ensimmäisten päivien perusteella voisin kertoa huomioistani seuraavaa:

·         opettajat ovat kovaäänistä porukkaa

·         opettajat ovat huumorintajuisia

·         opettajat ovat lahjakkaita

·         opettajat ovat luovia

·         opettajat ovat sosiaalisia

 

Voisi päätellä ettei tullut ikävä oppitunneilla. no ei kerinnyt tulla, sillä touhua ja tohinaa tuntuu riittävän ja uusia mielenkiintoisia asioita. Odotan kauhulla, mitä kaikkea tässä joutuu tekemään ja olemaan valmis tekemään seuraavien 1,5 vuoden aikana.

 

Uusi opetussuunnitelma oli tietenkin tehty pienemmälle budjetille ja tunteja oli vähennetty ja itsenäistä otetta asioiden selvittämiseen lisätty. Mutta siihen on menty lähes joka puolella. Sinulle ei sanota mitä sinun on tehtävä, vaan sinä otat selvää itse mitä sinun on tehtävä ja saat siihen tukea. Se on vähän kuin tosi-TV ohjemassa, jossa ryhmä heitetään viidakkoon ja annetaan selvitä siellä mahdollisimman vähän ryhmää ulkoa päin tukien.

 

Osallistuva pedagogiikka on tämän päivän sanahirviö opettajaopiskelijoille. Siinä perimmäisenä tarkoituksena on tukea sisältöjen, menetelmien ja toimintakulttuurien kautta opiskelija omaa identiteetin kasvua opettajaopiskelijana. Tahtoo tarkoittaa sitä että yritä edes olla aktiivinen ja osallistuva, vaikka et saisikaan ääntäsi kuuluville siinä kaikki yhtä aikaa puhuvien opettajaoppilaiden laumassa.

 

Aikavarkaista varoiteltiin jo toisena päivänä, eli kuinka paljon aikaa menee joutavaan höyrötykseen ja tapoihin, joista pitäisi päästä irti. No, se selviää kun päästään itse luokkahuoneeseen ja nähdään todellinen tilanne, miten tehokkaasti luokkaa pääsee opettamaan. Opettajat ovat sosiaalisia eivätkä pidä kynttilää vakan alla, näin ainakin asiat esitettiin. Kaikki tieto on kaikkien käytettävissä.

 

Kaiken lisäksi aloitin yrittäjyyteen valmentavassa ryhmässä. Ryhmä on ensimmäinen Suomessa ja koulutuksen tavoitteena on edistää yrittävyyttä ja yrittäjämäistä toimintaa opettajien keskuudessa. Yrittäjämäisen toimintaotteen tarkoitus on selvitä paremmin tässä epävarmassa ja muutoksia muutosten perään sisältävässä yhteiskunnassa. On totta että opettaja ei voi sulkea silmiään ympärillä pyörivältä yhteiskunnalta. Ei, opettajan on oltava suorastaan pyörteen keskiössä haistelemassa tulevia virtauksia. Hänen tulee olla moottori, joka vie asioita oikeaan suuntaan. Katsotan nyt minkälainen moottori saadaan. Diesel on kestävä ja turbon kanssa kilpailee vauhdikkaasti. Riippuu tietysti, millaisella radalla joudutaan ajelemaan ja millaisessa ruuhkassa.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

maanantai 4. helmikuuta 2013

Lehtijutunyhteisö

Asuuko meissä kaikissa pieni toimittaja?


Perinteinen käsitys lehtijuttuja kirjoittavista toimittajista oli vuosikymenniä sitten seuraavanlainen tarina. Kun kaupungissa tapahtui jotain juhlallista tai muuta merkittävää, tähtireportteri riensi paikalle vaaleanharmaassa popliinitakissaan mukanaan kirkassilmäinen valokuvaaja. Tämä tapahtui uteliaan ihmisjoukon seistessa päivittelemässä mitä milloinkin.

Vaan kuinkas on nyt asiat? Jos maailmalla tapahtuu hirveitä, niin johan on paikalla ollut turisti kerinnyt ottamaan känykkäkameralla autenttista kuvaa tapahtumasta. Ja tieto leviää hetkessä internetin välityksellä maailmalle. Hyvä että leviää. Paikallisia toimittajia olisi tuskin päästetty paikanpäälle valtaapitävien viranomaisten toimesta. Valitettavasti näitä kriisipesäkkeitä riittää, niin Euroopassa, Lähi-idässä kuin Aasiassa.

Toisaalata kyllä kotimaassakin tapahtuu. Talvivaaran avokaivoksen ympäristö olisi ehtinyt pahasti pilaantua, elleivät aktiiviset luontoihmiset olisi alkaneet kirjoitella aiheesta mielipidekirjoituksia ja blogeja lehtiin ja nettiin. Jonkinmoisen mediamyllytyksen seurauksena asiota päästiin korjaamaan. Viralliset maakunnan toimittajatkin tekivät työtään haastattelemalla maakunnan päättäjiä, jotka ilmoittivat, ettei mitään lainvastaista ole tapahtunut.

Hanna Nikkanen on tutkiva toimittaja ja saanut Euroopan komission journalistipalkinnon sekä tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon. Hän kirjoittaa viimeisimmässä teoksessaan, Verkko ja vapaus 2012, millaista on hyvä digitaalinen elämä. Kirjassa selvitetään Kiinan, Egyptin ja Islannin tapahtumia digitaalisen viestinnän näkökulmasta. Hän toteaa, että olemme saapuneet digitaalisen teknologian kehityksen murroskohtaan. Valvonta ja kontrolli ovat lisääntyneet verkossa. Puolet maailman kahdesta miljardista netinkäyttäjästä elää maissa, jotka jäävät lehdistön vapausindeksin puolivälin alapuolelle.

Palataan toimittajaan ja hänen työhönsä. Jos minulta kysyttäisiin: "Tykkäätkö Helsingin Sanomien uudesta ulkoasusta"? Vastaus olisi myönteinen, jos minulta kysyttäisiin samaa asiaa iltapäivälehdistä, sanoisin että roskaa täynnä. Kiitos vanhojen päättäjien, ettei meillä ole kuninkaallisia Suomessa. Toimittajat ja valokuvaajat väsäisivät juttuja heidän perillisten edesottamuksista ja juorulehdet repostelisivat niitä viikkotolkulla.

Mutta onhan meillä aiheita antavia politikkoja ja julkkiksia, joista saadaan kyhättyä pikaisesti juttuja. Ja viimeisin toimittaja työtä auttava helpotus on sallia yksityisen Facebooksivuston käyttäminen julkisena tiedonlähteenä. Toimittaja voi istua toimistossa lukemassa Facebookia ja harsia jutun kasaan. Ja taas nousi lehden myyntiluvut. On siis hyvä muistaa, että Facebook on paitsi yhteydenpitoverkko, että julkaisualusta. Kaikki Facebookissa julkaistu juttu voi kiertää hyvinkin nopeasti muutaman kerran maapallon ympäri.

Asiasta kolmanteen, kuka tietää missä maassa on eniten toimittajia suhteutettuna asukaslukuun? Vitsi vitsi, tietenkin Suomessa. Varmaan maakuntalehdistö on varmistanut suosionsa kukkuloilla, että aamukahvia juovat lukijat tulevat valistetuiksi, ennen työpaikan kahvitunnin tietovisailua.

Mitä on sitten hidas journalismi? No, ajatelkaa toimittajan hektistä työtä. Illasta toiseen pitää nopeasti saada juttu kasaan ja lehti painoon. Hitaassa journalismissa kirjoittaja tutustuu rauhassa aiheeseen, kerää aineistoa, haastattelee, tutkii, matkustelee ja kirjoittaa lopuksi artikkelin. Eli ei pyritä mihinkään pikaruokaketjun tapaiseen toimintaan, vaan panostetaan laatuun ja mietitään maailman menoa monelta kantilta, onhan kolikollakin kaksi puolta. Asiasta linkit:
http://longplay.fi
http://vehkoo.wordpress.com
Lähettänyt klo
Sijainti: Jyväskylä, Suomi

14 kommenttia:

  1.  
    Mielenkiintoisia tietoja. "Hidas journalismi" on hyvä ajatus, kiireestä ja paineista vapautetulla toimittajalla on aikaa keskittyä työn laatuun.
    Maakuntalehdet ovat Suomessa mielenkiintoinen ilmiö, itse huomasin kuinka uskollinen on paikallislehtien lukijakunta.
  2.  
    Perinteiseti on Suomessa vallinnut asettelu pääkaupunkiseutu maaseutu. Maakuntalehdet ovat olleet Keskustan puoleen lehtiä. Tosin suurimissa maaseutukaupungeissa on jo pitkään ilmestyneet omat kaupunkilehdet, lähinnä ilmoituspintana paikallisille yrityksille ja palveluille.

    Ehkä Suomenkuvalehteä voi pitää hitaan journalismin lehtenä, jos nyt lähtee asiaa arvioimaan. Ja varmaan harrastuksiin liittyvät aikakausilehdet, jotka ilmestyvät noin kerran kuukaudessa tai harvemmin, ovat tuohon gategoriaan kuuluvia lehtiä.
  3. Kiitos Atte erittäin hyvästä aloituksesta. Käsittelit mukavasti aihetta useasta näkökulmasta.

    Välillä tuntuu, että pienissä maakuntalehdissä uskalletaan kirjoittaa asioista enemmän kaunistelematta. Esimerkiksi Äänekosken kaupunkisanomat (ÄKS) välillä kyllä yllättää. Joskus on niin suoraa puhetta esimerkiksi Suomen ruoan laadusta ja siihen liittyvistä asioista, että ei voi kuin ihailla kerrankin kunnon suorapuheisuutta.

    Mitäpä luulette, minkälainen vaikutus valtalehdissä on sillä, mitkä yritykset siinä mainostavat? Miten paljon suuret mainostajat vaikuttavat siihen, mitä kirjoitetaan ja mitä jätetään kirjoittamatta?
  4.  
    Kirjoitettaessa elintarvikkeista, niin kyllä varmaankin mainoksissa valtalehdissä raha ratkaisee sen, kenen juttu pääsee esille parhaaseen paikkaan. Kun taas pienet paikallislehdet arvostavat enempi maakunnan pienyrittäjiä.

    Poikkeuksena sanoisin jotkut osuuskuntien kannatuslehdet, joista silloin tällöin löytää haastatteluja pienyrittäjän toimittamasta luomuruasta tai muusta käsintehdystä.

    Itse olen huomannut, että erilaisista lehtien palautepalstoista on tullut tuotteiden markkinoinnin kiihdytin. Sopivasti kehumalla tuotetta saadaan epävarmat asiakkaat tekemään päätöksiä ostamisesta.
  5. Mielenkiintoisia nuo aloituksessasi esittämät huomiot toimittajien määrästä väkilukuun ja samoin juttujen taso. Eli lähteenä käytetään jopa Facebookia, kun taas toinen ääripää on tuo hidas journalismi. Luin eräästä blogista mielenkiintoisen arvion toimittajista. Eli siinä pohdittiin sitä, miten toimittajat eivät nykyään läheskään aina kyseenalaista asioita, kuten ennen.

    Eli kuten tuossa aiemmin toit esille, että juttu laitetaa kasaan nopeasti ja lehti painoon. Samoin tuo huomiosi Talvivaara-jutussa, että toimittajat haastattelivat päättäjiä ja lopputulos oli se, ettei mitään laitonta ole tapahtunut. Eli kaikki on ok?

    Eli onko nykyään enemmän niin, että asioiden kyseenalaistaminen jää paremminkin lukijalle, eikä enää toimittajalle? Eli vastuu siirtyy lukijalle? Varmastikin on paljon lehtikohtaisia eroja...
  6.  
    Maailma muuttuu ja varmaan osa toimittajista on sen huomannut. Perinteisesti toimitettu sanomalehti ei ole kaikkien juttu. Kaksikymppiset nuoret ovat jo verkottuneet niin hyvin, että heillä on silmät ja korvat ympäri maailmaa. Ei siinä ehdi sanomalehtiä lukea, kun painellaan I-Padin nappuloita ja tietoa tulee.

    Tästä tullaankin sanavapauteen. Jos kerta hallitukset ostavat kilpaa verkkoliikenteen valvontalaitteita, joihin kuuluu internet ja mobiiliverkkoliikenne, niin mikä sen tarkoitus sitten on? Etsivätkö viranomaiset ns.pahiksien viestejä, vai onko opposition viestit kiinnostavampia.Varmaan molemmat, mutta tosi on, että Nokia Siemens Networks toimittaa verkkovalvontalaitteita. Toimittanut mm. Iraniin ja uudella nimellä (Trovicor) Bahrain, Syyria,Tunisia ja Egypti.

    Niin että totuutta voit kyllä etsiä, kunhan tiedät miten. Käsittääkseni sähköpostiviestejäkin pystytään valvontalaitteilla manipuloimaan. En sanoisi toimittajan työn olevan helppoa, joku maksaa hänenkin palkkansa kuitenkin.
    VastaaPoista
  7.  
    Mielenkiintoista keskustelua vallasta, vapaudesta ja vastuusta, jotka kaikki lehtevät lehtien tekemiseen.

    Onko joku teistä ollut tekemässä jotain lehteä?

    Itse olen mukana TAKU-lehden toimituskunnassa. Se on järjestölehti, jota tehdään kokolailla talkoilla. Yhteisöllisyys toteutuu siinä kuitenkin hyvin. Sekä lehtien suunnittelu että valmiiden lehtien arviointi on ollut todella mielekästä ryhmätyötä.

    Pienessä lehdessä emme ole vielä siirtyneet Editointi aikakauslehdessä -esiteltyyn konsepti-ajatteluun. Päinvastoin: vaikka aina ideoimme ja suunnittelemme huolella, elää jokainen lehti aina itse prosessissa, ja lopputulos on meille kaikille jossain määrin myös yllätyksellinen. Siinäkin on oma viehätyksensä.
  8. Nyt liityn minäkin keskusteluun, pienellä viivästyksellä teknisistä ongelmista johtuen.

    Tuli mieleen tuosta lehtijuttujen totuudenperäisyydestä plagiointi ja se, miten se kuitenkin nykyaikana sosiaalisen median aikakaudella on journalismissa huomattavasti vaikeampaa kuin ennen tietokoneiden yleistymistä. Joskus 60-luvulla eräs tunnettu toimittaja kopioi amerikkalaisesta sanomalehdestä reportaasin transseksuaaleista ihmisistä ja uudelleenkirjoitti jutun suomeksi Helsingin Sanomiin. Kiinni hän jäi vain sattumalta, kun eräs hänen toimittajakollegansa sattui matkustamaan Amerikkaan samoihin aikoihin ja bongasi jutun paikallisesta lehdestä. Nykyaikana huijaus olisi paljastunut todennäköisesti saman tien ja moisesta olisi noussut hirveä kohu, jota olisi reposteltu ympäri sosiaalista mediaa ja toimittaja olisi joutunut pyytämään julkisesti anteeksi. Vuosikymmeniä sitten skandaali onnistuttiin kuitenkin informaation hitaan leviämisen vuoksi välttämään ja toimittaja erotettiin virastaan vähin äänin.

    On myös hauska huomata, miten monissa asioissa suomalainen journalismi on ollut ulkomaisia kollegoitaan aikojen saatossa edellä, vaikka sitä ei ulkomailla tiedetä tai tunnustetakkaan. Kansainvälisesti gonzo-journalismin kehittäjänä ja keulakuvana pidetään Hunter S. Thompsonia, joka 1970-luvulla kirjoitti reportaaseja elämästään Helvetin enkelien parissa ja omakohtaisista huumekokeiluistaan. Tunnetuin hänen teoksistaan on Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa. Gonzo-journalismilla viitataan siis tarinallisiin reportaaseihin, joissa toimittaja ei ole vain tapahtumien ulkopuolinen tarkkailija, vaan on itse tapahtumien keskipisteenä, tekemässä ja kokeilemassa ja kertomassa omakohtaisia havaintojaan. Siinä missä Thompson nosti gonzo-journalismin pinnalle vasta 1960 ja -70 luvulla, parikymmentä vuotta aikaisemmin, jo -50-luvun alussa suomalaiset Apu- ja Hymy-lehtien toimittajat Matti Jämsä ja Veikko Ennala suorittivat samankaltaisia kokeiluja ja kirjoittivat gonzo-reportaaseja ennenkuin koko lajityyppiä oli edes nimetty. Jämsä nousi kuuluisaksi hullunrohkeana toimittajana, joka journalismin nimessä mm. hautasi itsensä elävältä, laskuvarjohyppäsi hyiseen mereen, paini karhun kanssa ja ajoi autolla mereen kokeillakseen miltä tuntuu pelastautua uppoavasta autosta. Ennala sen sijaan rikkoi seksuaalisia tabuja ja kirjoitti avoimesti mm. masturboimisesta, mikä oli 50-luvun Suomessa ennenkuulumatonta. Ennala myös raotti ns. alamaailman ovea ja tutustui juoppoihin, narkkareihin ja rikollisiin, kokeili lehtijutun vuoksi jopa morfiinia parikymmentä vuotta ennen Thompsonin huumereportaaseja. Ja tämä kuitenkin pienessä homogeenisessä Suomessa, jossa muutenkin kuljettiin vuosikymmen suurta ja mahtavaa Amerikkaa jäljessä.
  9.  
    Jonkinlainen mielikuva Hymy- lehden jutuista on jäänyt. Lehti nostatti levikkiää mainostamalla viikkoja aikaisemmin hullunrohkeista toimittaja Ennalan kokeiluista ja se toimi.

    Samaan sarjaan lehtijuttuja kuuluu mielestäni Alibi ja Seiska-lehti nykyisin. Niin montako vuotta Matti Nykäsestä on kirjoitettu? Liian monta, ja valitetavasti vieläkin kirjoitetaan.

    Onko toimittajat nykyisin julkisuuden kipeitä? Tietysti nykyään on niin monta paikkaa missä voi käydä julkisesti munaamassa itsensä, tosi TV, YouTube, netti,karaoke, ym.

    Suomen ja Espanjan koulujen välisistä eroista nousi jonkinlainen keskustelu tänään ja tunettu TV- ja radiotoimittaja Ana Rosa Quitana parjasi suomalaisia,mikä loppupeleissä osuikin hänen omaan nilkkaansa. Yli 7000 Twittausviestiä asiasta ja lähinnä Suomea pulustavia mielipiteitä.

    Toinen kummajainen oli BBC:n toimittajan reportaasi suomalaisesta metsästä. Toimittajan tarkoitus lie ollut selvittää metsän parantavaa vaikutusta. No, totuuden nimessä, täytyyhän suomalaisen metsän olla parantavampi, jos sitä Isosta Britanniasta kannattaa tulla arvioimaan. Onhan heillä omiakin metsiä, mitä lie kummituksia täynnä. Hyödyntää tuollaiset jutut pitäisi.

    En tiedä kaipaanko itse totuutta kirjotuksissa? Mielestäni liike on tärkeää.
  10. Tosi mielenkiintoisia juttuja tuossa Helenalla. Olisi muuten kiva kuulla kokemuksiasi, minkälainen ero on Espanjan ja Suomen journalismilla. Miten se näkyi siellä arjessa, kun asuit kuitenkin aika kauan siellä...
    VastaaPoista
  11.  
    Itse en ole paljon kiinnostunut journalismista (paitsi kun passiivisena kuluttajana ja välillä Sisä-Suomen lehden pikkusankarina). Seuraan yleisesti oman alan mediaa, viimeksi tilasin mm. Tuli ja Savu- lehden. Halusin kuitenkin jakaa täsä linkin verkkojulkaisuun jossa musiikki ja ajankohtaiset aiheet kulkevat käsi kädessä: http://www.freemuse.org/sw305.asp Siellä löytyy järkyttäviä tietoja miten ajankohtainen politiikka, sisällissodat, uskonnollinen radikalismi ja konservatiiviset asenteet vaikuttavat muusikoiden elämään eri puolella maailma. Valítettavasti sivustolla ei ole suomenkielistä versiota.
  12. Atte: Vaikka Ennala ja Jämsä kirjoittivatkin tabloid-tyyppisiin lehtiin, eivätkä välttämättä edusta mitään "korkean luokan" journalismia, en silti vertaisi heidän reportaasejaan Seiskan lehtijuttuihin. Seiskassa ideana on usein vain jostakin perättömästä julkkisjuorusta kohuaminen ja jos kyseessä on esimerkiksi Matti Nykänen, ei se yleensä tarkoita, että toimittaja itse haluaisi julkisuutta, vaan hänen kohteensa. Gonzo-journalismi on arvostettu journalismin lajityyppi ja Ennalan ja Jämsän reportaasit olivat erinomaisen hyvin rakennettuja ja kerronnallistettuja, omasta mielestäni usein paljon parempia ja viihdyttävämpiä kuin mitä nykyajan lehdissä näkee. Myönnettäköön, että he eivät ehkä kirjoittaneet asiallisia artikkeleita päivän poliittisesta tilanteesta. vaan keskittyivät erilaisiin, outoihinkin tempauksiin, joiden välttämättömyys saattoi olla kyseenalaista, mutta he uudistivat journalismia ja kehittivät kokonaan uuden genren, joka nykyaikana näkyy pikemminkin matkareportaasi-tyyppisissä jutuissa, kuten esimerkiksi Madventures-julkaisuissa, kuin Seiskan kaltaisissa kohulehdissä.

    Taru: Pakko sanoa, että tässä suhteessa tietoni ovat kyllä vähän rajalliset :D olin silloin niin nuori, etten vielä paljon varsinaisia sanomalehtiä lueskellut. Naistenlehdistä osaan sanoa sen verran, että ulkonäkö, seksi ja kaikenlaiset dieetit ja kauneustuotteet olivat naisille suunnatuissa lehdissä paljon suuremmassa osassa kuin suomalaisissa naistenlehdissä. Tämä näkyi jo pikku- ja teinitytöille suunnatuissa lehdissä, mutta korostui erityisesti aikuisten naisten lehdissä. Arkea kuvattiin paljon vähemmän ja sellaisia Kodin kuvalehden tyyppisiä julkaisuja ei ollut juuri ollenkaan. Erilaiset vaate- ja hajuvesimainokset veivät paljon tilaa lehtien sivuilta. Ja hassu juttu oli myös se, että jokaikisen naistenlehden mukana sai aina jotain turhanpäiväistä roinaa, kuten laukun tai bikinit ja rantasandaalit.

    Olga: Onpa mielenkiintoinen tuo linkkaamasi sivusto! En ole aikaisemmin moisesta kuullutkaan.
     
    1.  
      Kyllä lehtien tarkoitus on myydä ja siinä mielessä toimittajat ovat aina oleet hyvinkin luovia persoonia. Ehkä vuosikymmeniä sitten TV ei vielä ollut niin vahva mediavaikuttaja, kun se nyt on. Oli vain muutama kanava, joita töllättiin.

      Nyt taas TV:stä tulee jos jonkinlaista sarjaa, missä ihmiset yrittävät rahapalkinnon toivossa tehdä mitä vain. Syödään matoja, ym. epätavallista. Ja onhan meillä Duudsonit. Siinä mielessä ihmismielen heikkous on pysynyt entisellään. Kait se on niin, että moni katsoja seuraa utelijaisuuttaan sarjoja, toivoen mielessään, että jos jotain sattuisi. Voi olla että tarvitaan jännitystä elämään, jotta unohdettaisiin päivän rutiinit.

      Arvostan silti toimittajan työtä. Hän tekee työtään julkisesti, ottaen huomioon tiedottamisen, viihdyttämisen ja ennen kaikkea sen, mitä hänen pitää saada menemään eetteriin. Kaikki tuo pitäisi vielä tehdä ammattitaitoisesti moraaliseti oikein.
  13.  
    Helena, nyt on varmasti liian myöhään mutta löysin Freemusin materiaaleihin vastaavan artikkelin myös suomeksi: http://www.hs.fi/kulttuuri/Islamistit+tuhoamassa+maailman+rikkaimpiin+kuuluvaa+musiikkikulttuuria+/a1360910839298
Lähettänyt klo Ei kommentteja:

Ikean kaupassa


Ikean kaupassa


 

Jouduin sitten tahtomattani vaimon ja pojan mukaan huonekalu- ja matto-ostoksille Ikeaan. Arvasin kyllä, että pitkä päivä oli tulossa ja jalat olisivat aivan muusina jo iltapäivällä. Ei yksin pahaa, eihän minulla ollut henkilökohtaista ostettavaa, mutta katselin uteliaisuuttani kimpsujen ja kampsujen hintoja ja valmistustarroja. Senhän nyt arvaa, missä maassa suurin osa kaikesta myytävistä tuotteista oli valmistettu. Lienee sellainen retorinen juttu, mutta sitten kiinnitin huomiota valmistuttajaan. Arvatkaapas oli siellä paljon suomalaisen valmistuttajan tuotteita, no ei ollut. Ruotsalainen valmistuttaja, javist.

 

Häpeämättömänä aloin siinä talsiessani pojan ja vaimon perässä miettiä, että onnistuisiko tällaisen Ikean tapainen liikeyritys suomalaisilta? Siinä aikani astellessa, en löytänyt mieleni pohjalta kuin negatiivisia osumia. Eihän se nyt kävisi, että suomalaiset voisivat hyväksyä, että vedetään yhtä köyttä ja haetaan yhteistyökumppanit kotimaasta: ”Minähän osaan yrittää itsekin, ja minun tuotteita ei sille kauppiaalle anneta.”

 

Olen pienessä mittakaavassa kuullut, että pienen paikkakunnan pienyrittäjät tukevat toisiaan, tilaamalla aina kaiken mahdollisen oman paikkakunnan pienyrittäjiltä. Siinä pysyy Euro kotona ja oman paikkakunnan yrittäjät ja heidän työntekijät saavat töitä.

 

Ikea vaan on maailmanlaajuinen vastaavalla periaatteella toimeentuleva yritys. En löytänyt suomalaista valtakunnallista tai kansainvälistä vastaavaa yritystä, joka toimisi samoilla periaatteilla kuin pienen paikkakunnan yrittäjät.

 

 Siinä sitten astellessa ja toivoessa kahvia ja pullaa, yritin löytää syitä moiseen käytökseen. Yksi suloisen katkera totuus on kateus. Toinen on näyttämisen halu, jonka tarkoitus on saada toiset kateelliseksi. ”Meillä tilataan kaikki ulkomailta. Joo pari kertaa kuukaudessa pitää käydä liikematkalla. No näillä Finnairin kultakortin pisteillä teemme sitten kerran vuodessa lomamatkan.”

 

Ei Ikea ole mikään puhdas pulmunen itsekkään, mutta se on pystynyt säilyttämään ruotsalaisuuden suunnittelussa ja johtamisessa. Myös Ikean alku oli takkuista. Alla historia tekstiä vaikeuksista (Jenni Vähä,2013 http://some.lappia.fi/blogs/liikeakatemia/2013/05/20/ikea-tarina-5/.

Pian Ingvar kuitenkin huomasi, että ihmiset haluavat tunnostella ja kosketella huonekaluja ennen virallista ostopäätöstä. Sitä varten ensimmäinen tavaratalo rakennettiin (muistaakseni) 1950-luvun lopulla Älmhultiin, jonne ihmiset matkustivat pitkiäkin matkoja katsomaan huonekaluja livenä. Osto tapahtui kuitenkin vielä silloinkin postimyyntinä eli huonekalut olivat vain näytillä. Tästä voi sanoa alkaneen Ikean menestystarina. Kysyntä kasvoi hurjasti sillä huonekalut olivat verrattavissa kilpailijoiden tuotteisiin huomattavasti edullisempia. Kun kilpailijoiden korviin kuului uuden yrittäjän konsepti, he rupesivat toimenpiteisiin Ikeaa vastaa. He kielsivät tavarantoimittajia viemästä tuotteita Ikealle tai mikäli he rikkoisivat sopimuksen, muut huonekaluliikkeet lakkaavat tuotteiden oston heiltä kokonaan. Moni tavarantoimittaja vetäytyi eikä vienyt Ingvarille huonekaluja. Pari toimittajaa vei salanimellä ja Ingvar perustikin ”harhayrityksiä” joiden avulla tavaraa saatiin yritykseen sisään. Tilanne meni yhdessä vaiheessa niin pahaksi, että Ingvaria kiellettiin osallistumasta huonekalumessuille, mutta hänhän meni sille salakuljetettuna! Ingvar taisteli ja taisteli ja lopulta muut antoivat periksi.

 
Kysyä voi, olemmeko Suomessa jäljessä kehityksestä yritysten verkottumisessa, vieläkö kateus kalvaa? Jos pienen kaupungin yrittäjät ovat tämän jo tajunneet, niin miksi ei sitten isot perässä.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tilaa: Blogitekstit (Atom)