Toisen asteen koulutus

Mietin nykyään usein, miten oppilaat saadaan motivoitumaan opiskelusta. Lukiossa olen pannut merkille outoa välinpitämättömyyttä opintoihin. Opettajalle jää tunne, että kouluun tullaan viettämään kavereiden kanssa vapaa-aikaa ja odottamaan ruokatuntia. Näinhän sen ei pitäisi mennä. Ei pidä unohtaa nuorten syrjäytymistä toisen asteen koulutuksesta.

Mikä motivoi nuorta opiskelussa? Siinä on hyvä kysymys. Tämän päivän Suomessa voit opiskella lukion jälkeen yliopistossa vuosia, saamatta ensimmäistäkään palkkaa. Ymmärrän täysin, että akateemista uraa arvostetaan ja toisaalta ammatillinen koulutus nähdään luusereiden päivähoitopaikkana. Jo yläasteella kuulee luokassa kommentteja oppilailta, että tuo menee amikseen, siitä tulee hyvä siivooja ja uran huipulla saattaa päästä siivoustyönjohtajaksi. No, eihän pieni kilpailu ole pahitteeksi, mutta kun sitä käytetään lyömiseen vyön alle, se jakaa oppilaat voittajiin ja häviäjiin. Teineillä, jotka ovat hyvin herkässä kasvuvaiheessa se johtaa pahimmillaan juuri eristäytymiseen, syrjäytymiseen ja turhautumiseen.

 

Raha motivoi mielestäni parhaiten ja siksi mietin, miksi toisen asteen koulutus ei voisi olla kaikille palkallista harjoittelua ja opiskelua lukion oppimäärään tähdäten. Työharjoittelu ja palkka saataisiin paikallisista yrityksistä. Samalla yritykset saisivat työvoimaa kasvamaan ja oppimaan mahdollisimman varhain. Eikä olisi nuorisotyöttömyyttä, joka näkyy joka keväisenä piikkinä koulujen loputtua.

Koulutyö ja harjoittelu jaksotettaisiin siten, että ryhmäkoot pysyisivät riittävän matalina. Jos esimerkiksi paikkakunnalla toimii tietotekniikan yritys olen varma, että halukkaita alalle suuntautuneita nuoria voi hakea harjoittelupaikkaa ja olla yritykselle hyödyksi palkkansa edestä. Työpaikalle se vaatii työhön perehdyttäjiä ja ohjaajia. siis työllistävä vaikutus.

Samalla periaatteella toimivia kouluja olivat teollisuusoppilaitokset ja konepajakoulut. Tällöin yritys antoi sekä teoreettista että käytännön työhön liittyvää opetusta yrityksen tiloissa ja oppilas sai tältä ajalta oppilaspalkkaa. Osa jäi yrityksen palvelukseen sen työntekijäksi ja osa jatkoi ylempiin oppiasteisiin. Siis todettu toimivaksi jo aiemmin. Nyt teoreettinen opetus järjestettäisiin oppilaitoksissa ja työharjoittelu yrityksissä, ellei yrityksellä ole jo olemassa opiskelutiloja.

Jo nyt Suomessa hakeudutaan eri puolilta erityislukioihin, joissa tähdätään jonkin alan jatko-opintoihin. Tämä jos mikä olisi parasta yrittäjyyskasvatusta.

Ravihevonen

Olen käynyt raveissa kolme kertaa kuluvan vuoden aikana. Aurinkoinen, suorastaan polttava päivä tuli vietettyä Mikkelin raviradalla eilen. Hiljalleen alan tehdä huomioita siitä, mikä ihmisiä ja minua vetää raviradalle. Ravit ovat kokonaisvaltaista elämää. Elämään kuuluu iloja, suruja, vastoinkäymistä, onnistumisia, sitkeää yrittämistä, onnea ja työtä. Aina ei voi voittaa ja sen jos minkä raveissa oppii.

Pelaamisen ja oman valinnan seuraaminen itse kilpailussa, niillä muutamalla ratakierroksella on yksi kiehtova tilanne, jonka aikana jännitys suorastaan kihelmöi katsojissa. Selkä suoristuu, katse naulautuu juokseviin hevosiin, loppusuoran taistelua seurataan seisten ja kannustetaan veikattua hevosta. Mielessä pyörii ajatus” Voittiko minun hevonen”. Yleensä voittajahevonen ratkeaa vasta maalisuoralla tai vasta viimeisillä kymmenellä metrillä ennen maalia. Usein tarvitaan maalikameraa, minkä katkeran suloisesta todisteesta on myös omakohtaista kokemusta. Viimehetkellä kaksarikuponki saattaa muuttua kaateettomaksi paperin palaksi, koska jokin takarivin tähti työntää turpansa ensin maaliin.

Eilen seurasin pelaajaa, joka tosiaan keskittyi pelaamiseen lähes täydellisesti. Vanhempi mieshenkilö, varmaan kokenut pelaaja istui penkillä lähtölista käsisään ja teki merkintöjä listaan, katsoi näytöltä hevosten esittelyn ja juuri ennen Totokierroksen sulkeutumista antoi lippunsa luukulta ja palasi seuraamaan lähtöä. Kaikki tapahtui kuin opitun kaavan mukaan. Jotkut henkilöt unohtavat muun maailman lenkkeillessään tai hoitaessaan puutarhaa, ravipelimies on täysin samoilla linjoilla.

Paitsi, jos käsitykseni mukaan haluat tulla asiantuntijaksi ravimaailmaan, sinun on rakennettava asiantuntijuutesi kuin yrittäjä rakentaa oman osaamisensa. Pienin askelin kerrallaan tieto ja kokemus tarttuu takaraivoon ja hallitset yhä suurempaa kokonaisuutta, joka tähtää siihen, että pallo menee reikään, golf termein sanottuna.

Raviliiga on tämän vuoden uusi juttu, johon minulla on kunnia osallistua. Se on hyvä tilaisuus kasvattaa asiantuntemusta raviliigan asiantuntijoiden johdolla. Kaikki alkaa siitä, että sijoitat sata euroa liigahevoseen. Itse sijoitus huudetaan syksyllä Ypäjän varsahuutokaupasta. Sitä ennen voit perehtyä huudettavien varsojen listaan ja tehdä asiantuntijoiden opastuksella huomioita mihin asioihin valinnassa pitää fokusta.

Samoin on aloittavalla yrittäjällä. Hän tekee liikesuunnitelman, laskee erilaisista vaihtoehdoista parhaan tuloksen ja tekee riskianalyysin. Raviliigassa on pieni riski, mutta jos ostat osuuden hevosesta ovat riskit jo melkoiset. Saattaa mennä monta vuotta ettei sijoitus tuota mitään tai juoksijaura tyssää vammaan. Hevonen ei ole mikään robotti, joka on tehty parhaasta teräksestä, ei ole, se on inhimillinen luontokappale, jolla on oma persoona ja geenit. Sillä on hyviä ja huonoja päiviä. Sen pitää oppia pitämään laumassa puolensa ja myös voittamaan. Tässä kohdassa ravivalmentajan asiantuntemus ja kokemus ovat ratkaisevassa osassa. Sivu hyppynä en malta olla mainitsematta lasten kasvatusta, ei paljon eroa. Liigakirjeessä oli teksti, jonka liitän alle.

Varsalla pitää olla luonnetta ja persoonallisuutta, mutta myös tietynlaista nöyryyttä, ollakseen valmis tekemään töitä menestyksen eteen."

Jos edelliseen tekstiin muutetaan varsa sanan tilalle nimi jääkiekkopelaajalla, saadaan mielestäni oiva tilannekuva sekä ravi -että jääkiekkovalmennuksesta. Eivät paljon eroa toisistaan. No, siis periaatteelta, mutta mielenkiintoista. Miten paljon ja millaisilla menetelmillä valmentajat muokkaavat kasvattejaan. Sanoisin, että raha ratkaisee sekä jääkiekossa, että ravihevosvalmennuksessa. Jääkiekkoilija löytää hyvin herkästi itsensä farmiliigasta, jos pisteet niin näyttävät. Erilaiset tilastot ovat karuja luettavia ja toimivat menestymisen mittana molemmissa lajeissa.

 

 

Toisaalta molemmat lajit työllistävät henkilöitä. Mielestäni hevonen tarvitsee jopa enempi ammattilaisia ympärilleen kuin mustan lätkän perässä luistelija. Tänään ei varsinkaan Suomessa pidä paikkaansa se, että ravit olisivat eläimen rääkkäämistä. Hevosista pidetään hyvää huolta, ja onhan se sijoitus. Sitä syötetään juuri oikealla ravinnolla, sen kuntoa seurataan mittaamalla kuume, sykkeet, veriarvot lähes päivittäin. Sen päivä on aikataulutettu. Sitä pestään ja hierotaan. Mikä tarkeintä sillä on oma luonne ja tahto. Eläin ja erityisesti hevonen vaistoaa herkästi hoitavan ihmisen ja osaa käyttäytyä sen mukaan.

Suomi on tietokonepelien tekijöiden kärkimaita. Olen etsinyt ravihevosmaailmaan liittyviä tietokonepelejä ilman tulosta. Ja miksi ei sitä häviämään oppimista voisi opetella jo koulussa Toton avulla. Sen voisi yhdistää yrittäjyyskasvatukseen teemalla opi yrittäjyyttä pelaamalla.

 

 

Kuriton sukupolvi

Kuriton sukupolvi on Matti Kassilan ohjaama elokuva vuodelta 1957. Tarkalleen siis 60 vuotta sitten. Elokuvassa professoriperheen jälkikasvu omaksuu uutta nuorisokulttuuria ja pitää hauskaa. Maailma on muuttunut melkoisesti 60 vuodessa, mutta nuoret opettelevat oman sukupolvensa kulttuuria tänäkin päivänä. Mikäli vastaava elokuva ohjattaisiin 2017, olisi elokuvan syvin olemus lähtökohtaisesti sama sukupolvien välinen ristiriita.

Mutta, muutta kun tämän päivän yläasteen 13- 14 vuotiaat teinit laittavat ranttaliksi koulussa, saattaisi monen nuoren vanhemman suu mennä mutrulle. Huomatkaa ikä vasta 13 vuotta ja koulussa pojat esittävät johtajaurosta vetämällä tunnin alussa kondomin päähän ja puhaltamalla siihen ilmaa. Pahimmillaan tyttöjä esineellistetään ja haukutaan huoriksi, vaikka he istuvat vieressä. Tyttö kuuluu johtavalle urokselle. Muut yrittävät piirittää ja kiusata kännyköillä vielä vapaana olevia.

Opettaja joutuu todistamaan kyseistä käyttäytymistä oppitunneilla, jos niitä oppitunneiksi voi sanoa. Pahimmat häiriköt ovesta pihalle rauhoittumaan ja uusi johtajauros saa tilaa. Entinen sisälle ja uusi ulos, ovi käy ja tunnin asia jää oppimatta. Lopuksi oppilaat arvioivat opettajan kykyä opettaa ja syyttävät opettajaa, kun eivät osaa tehtäviä.

Niin että kuriton sukupolvi. Sanoisin, että välinpitämätön sukupolvi, joka on ottanut väärän mallin. Ihaillaan ns. kovia jätkiä, jopa vankilakundeja, joiden valokuvia katsellaan. Ei tarvitse olla monta häirikköä luokassa kun homma karkaa lapasesta.

Ketä pitäisi syyttää? En aivan ensimmäisenä lähtisi kuitenkaan syyttämään maahanmuuttajia, jotka tuntuvat joidenkin mielestä olevan kaiken paha ja alku. Oma kohtainen kokemus on se, että parhaiten käyttäytyviä ja opettajia kunnioittavia oppilaita ovat maahanmuuttajanuorukaiset. Heillä vanhempien kunnioitus on vielä normi. Samoin romaaninuoret, ei mitään ongelmia.

Onko ihmisiltä mennyt toivo paremmasta? Jos ei ole toivoa paremmasta, niin ongelmia seuraa. Sanoisin, että paremminkin vanhemmalta sukupolvelta siirtyy toivottomuus nuorille. Nuoret keksivät omat pakoon pahaa oloa menetelmät kyllä itse. Koulussa opettaja sattuu olemaan hyvä kohde, johon pahaa oloa voi purkaa.

Opettaja voi ohjata ja puuttua häiriköintiin omilla keinoillaan ja joskus se auttaa. Edellisellä tunnilla puhuteltu ja luokasta poistettu oppilas ei häiriköi seuraavalla kerralla, mutta on niitä jukuripäitä joihin ei mikään auta. Sen voi jokainen itse päätellä kannattaako kuilua hyväosaisten ja huono-osaisten välillä kasvattaa, vai jakaa toivoa ja hyvinvointia tasaisesti.

Loma

Sana loma on positiivinen ja tuo mieleen kaikkea mitä konkreettisesti sen aikana ja sen odottamisessa koetaan. Lapsuuden kesäloman ensimmäiset viikot olivat mieltä nostattavan hauskoja ja joskus jopa stressaavia. Koska lomasuunnitelmia oli alitajuisesti muodostettu etukäteen, saattoi niiden epäonnistuminen tuottaa pettymyksen. Vieläkin muistan ensimmäisen virallisen kesälomani alun ja sen tuoman yllätyksen vuonna 1975. Olin ostanut säästämilläni rahoilla kapearenkaisen polkupyörän ja ostin sen takatelineeseen pyörälaukut tavaroita varten. Suunnitelmissa oli lähteä polkupyörällä läheiseen kesätapahtumaan. Pyörän laukkuihin oli pakattu tarvittavat varusteet ja pieni kahden hengen harjateltta oli mukana. Eikä muuta kuin kohti festaria, hiekkatietä, koska silloin ei maalla pienemmät tiet olleet päällystettyjä. Niinhän siinä kävi noin kymmenen kilometrin jälkeen, että pehmeä tienreuna petti ja ajoin ojaan sillä seurauksella, että eturengas vääntyi.

Siinä hetken kiroillessani käänsin itseni ja pyörän kotiin päin ja aloitin tuskaisen matkan pyörää taluttaen. Kaiken lisäksi tuttu naapurin poika tuli loppumatkasta vinoilemaan ja kyselemään tilanteesta. Otti päähän silloin, mutta ehkä parempi niin miten kävi. Nyt en muuten edes uskaltaisi ajatellakaan lähteväni yksin kyseiselle matkalle. Aika kultaa muistot, mutta sana loma on vieläkin ajatuksissa herkästi syttyvä.

Vaimollani ja minulla on tapana viettää pyöreitä merkkipäiviä ulkomailla lämpimissä lomakohteissa. Lomasuunnitelmat aloitetaan hyvissä ajoin jo edellisenä syksynä seuraavaa kesää varten. Lomien suunnittelu on kehittynyt sitten aikaisempien lomien ja kehitys on kulkenut suuntaan, jossa loma on vain lomaa eikä mitään ruuanlaittoa ja kaupassa käyntiä. Lisäksi olemme varanneet kahtena kesänä vain aikuisille varatun lomapaikaksi, missä ei ole lapsia. Palvelutasoa on myös nostettu, ja siinä mielessä tämän kesän lomapaikka oli vertaansa vailla.

Lomalla ei voi olla tarkkailematta muitten kansallisuuksien tapoja lomailla. Vieläkin saksalaiset tykkäävät ottaa osaa lomamatkojen retkiin ja aasialaiset kulkevat laumoissa, mikä johtunee tottumuksesta väkirikkaassa maassa. Englantilaiset osaavat ottaa rennosti ja käyttävät kaiken mahdollisen palvelun tarkkaan hyväkseen. Amerikkalaiset näyttävät mielellään varallisuuttaan ja makaavat auringossa käsittämättömän kauan. Toissakesän lomapaikassa leidi oli jo aivan punainen ja palanut, mutta aikaisin aamulla hän tuli samaan aurinkotuoliin ja poistui siitä vähän ennen päivällistä.

On sitä poltettu nahka omastakin takaa. Sisilia oli paikka missä merituuli ilmeisesti teki tepposia, eikä palamista huomannut herkästi. On muistettava ettei UV- säteily polta. Tämän voi todeta huhtikuun hankia hiihtäessä auringon paisteessa, jolloin on suuri vaara lumisokeudelle. Kolmekymppistä aurinkorasvaa tulee varata lomamatkalle ainakin kaksi täyttä tuubia. Korfulla olen saanut parhaan rusketuksen ja syy oli se, että auringonottotuolit olivat sijoitettu korkeiden puiden, joiden nimeä en tiedä, katveeseen. Korkeitten puiden lehdet siivilöivät sopivasti säteilyä. Toinen herkkä paikka palamaan minulla on iso nenäni. Erityisesti meressä uidessa auringon säteily voimistuu merenpinnasta heijastumisen vuoksi ja uimarin pää ja nenä on ainut kohde mihin ne kohdistuvat.

 No, onhan se niin, että lounailla ja päivällisillä tulee nautittua ruoka viinin kera ja mikäli varaus on tehty ”All inclusive”, sitä pitää sitten nauttia kunnolla, niin että kustannukset peittyvät. Se on juuri sitä ylellisyyttä, mitä en osaa enää hävetä, ja miksi pitäisi. Lomalla tulee nauttia lomasta, ei mistään kaupassa juoksemisesta ja ruuan laittamisesta tiskeineen. Sitä lajia tehdään kotona aivan tarpeeksi. Molemmat saavat silloin luvan nauttia olemisesta ja palvelusta.

En ole unohtanut liikuntaa lomallani. Nykyisin kunnon lomakohteeseen kuuluu fitness- palvelut ja kuntosali. Lomakohteiden liikuntapalvelut ovat kehittyneet huimasti ja vastaavat jo paikallisten kuntosaliketjujen tarjontaa ryhmäliikunnasta: jooga, body balance, body bumb ja vesijumpat. Tämän kesän loma kuntoilut jäivät erityisesti mieleen. Kohteemme ryhmäliikuntatunneille ei ollut tungosta ja kolmesti olin ainut osallistuja saksalaisen ohjaajan kanssa. Saksalaisella täsmällisyydellä ja tarmolla tyttö hoiteli liikuntatunnit ja sain todella persoonallista ohjausta. Hieman alkoi säälittää ohjaajan ote työhön, hän teki kaikki liikkeet edellä. Normaalisti ohjaaja näyttää alussa kuinka liikkeet tehdään ja jää sitten seuraamaan ja korjaamaan muitten liikkeitä. No, saksalainen tyttö harrasti kilpapyöräilyä ja piti siten omasta kunnostaan huolta, erityisesti jaloista, minkä sain itse tuntea poltteena reisissä, mutta hauskaa oli ja notkeana pysyttiin.

 

Loman kesto on vakiintunut yhdeksi viikoksi, mutta olemme miettineet kahden viikon vaihtoehtoa. Negatiivisena näemme kyllästymisen samoihin päivä rutiineihin samassa paikassa, eli pitäisi olla viikko toisaalla. Ehkä yhdistelmä kaupunkiloma ja rantaloma on tulevaisuudessa kuvioissa mukana. Tämän kohteen lounas ja päivällinen olivat suhteellisen herkullisia ja vaihtelevia. Vaihtelua toi myös mahdollisuus nauttia päivällinen kaksi kertaa teemaravintoloissa. Niinpä italiainen ja kreikkalainen ilta olivat mieltä nostattavan nautinnollisia.

Aina on myös hauska palata lomalta kotiin. Vaikka se tietää tavaroiden purkamista ja vaatteiden pesua. Voihan alkaa etsimään uutta lomanviettopaikkaa seuraavalle kesälle ja muistelemaan mennyttä lomaa.

Turbulenssia

Kun nyt olen suomalainen, niin olen ja elän suomalaisena koska se on kuitenkin luonnollisin vaihtoehto. Kuulumme Euroopan unioniin, kun niin halusimme ja hyvä niin. Tunnen viimeaikaisten tuulen henkäysten Suomessa olevan lyhytaikaista säänennustamista. Siinä ensin todetaan: ”Joo sitä ollaan taas myrskyn silmässä,” ja tehdään sen perusteella nopeita lyhyen ajan selviytymisratkaisuja, periaatteella nyt voidaan hetki hengähtää.

On helppo sanoa että on meillä ollut vaikeampiakin aikoja. On ollut, mutta silloin on järki pysynyt päässä ja on pystytty tekemään pitkän ajan kestäviä ratkaisuja, huomioiden tosiasiat. Jatkuva turbulenssi on johtanut siihen että kun jo on housuissa tosiaan äänekkäimmät koheltajat saavat aikaan ratkaisuja joilla selvitään yön yli.

Väitän että ne koheltajat ajavat vain omia etujaan, piittaamatta yhteisestä edusta. Kuinka moni työpaikka olisi suomalaisten käsissä, jos pörssiyhtiön johto olisi ajatellut kaikkien etua laajasti, eikä omaa etuaan ja osinkoja? Ei kukaan pysty hallitsemaan saatikka johtamaan järkevästi yritystä jonka työt tehdään sadassa paikassa ympäri maailmaa. Itse aiheutettua turbulenssia, joka tosiaan johtaa lyhyen ajan selviytymistaisteluun omia etuja puolustaen.

Politiikassa asiat tuntuvat menevän samoin. Jos, ja kun jos puolueen kannatusta saadaan nousemaa sillä että suurella äänellä pystytään antamaan kansalle lyhyen ajan tekohengitystä välittämättä pitkän ajan tuomista vaikeuksista, se tehdään ja paukutellaan päälle henkseleitä. Tämän hetken keppihevonen on tietenkin maahanmuuttajat. Ei ole asiaa mihin sitä ei kytkettäisi. On niin helppoa vääntää lyhyen ajan ratkaisuja, kun tiedetään maahanmuuttajien olevan kaikkien mielessä. Viittaus asiaan ja taas kannatusnumerot nousevat.

Suomella on Venäjä naapurina, mikä on historiallinen tosiasia, mitä ei pitäisi unohtaa. Pitäisikö kuitenkin tilanteen kärjistämisen sijaan pyrkiä rakentamaan pysyviä hyviä naapurisuhteita. Laatokan Karjala on köyhää kurjistuvaa aluetta. Löytyisikö sieltä yhteistä rauhanomaista tekemistä naapureille? Jyrkän elintason rajasta voisi tehdä kiinnostavan pysähdyspaikan maahanmuuttajille yhteisvoimin. Käsittääkseni naapuri on vieläkin tyytyväinen suomalaisvoimin rakennettuun Kostamuksen kaivoskaupunkiin ja ym. rakentamiseen Venäjällä.

Suomi on eurooppalainen?

Suomi on ruotsalainen, ohjelma innoitti minua ensin ajattelemaan ja sitten kirjoittamaan. Dokumentti on katsaus lähes 700 vuoden mittaiseen aikaan, jolloin olimme osa ruotsia kaikessa sen valtiollisessa olemuksessaan. Mitä se on antanut meidän suomalaiseen identiteettiin, mitä yhteistä meillä yleensä on?

Länsimainen sivistys tuli Suomeen Ruotsin ja katollisen kirkon kautta kolmen ristiretken, uskonsodan jälkeen. Idänuskonnon leviäminen pysäytettiin Viipurin taakse. Toinen merkittävä tekijä oli kuningas Kustaa Vaasa, jonka aikana irtauduttiin katollisen Rooman vaikutuksesta. Kustaa Vaasa halusi lujittaa yhteisen valtakunnan idän uhkaa vastaan ja tarvitsi siihen varoja. Kuninkaasta tuli kirkon päämies ja kirkon varat otettiin valtion hallintaan.

Papisto saarnasi ja lujitti omalla toiminnallaan valtion ideologiaa ja luterilaisia arvoja, lainkuuliaisuutta valtion hallintoa kohtaan, tunnetta oikeasta ja väärästä henkilökohtaisella tasolla niin ettei yhteisön paine siihen pysty. Samalla köyhäinapu koki taantumisen, koska enää ei voinut taivaspaikkaa ostaa lahjoittamalla rahaa köyhäinapuun. Asia korjaantui 1700- 1800 luvulla, jolloin kirkon itsemääräämisoikeus siirtyi kunnille.

Merkille pantavaa oli, ettei suomalaisia pakko ruotsalaistettu vaan oma kirjakieli syntyi ja kirjallisuutta käännettiin Suomeksi. Luterilaiseen mentaliteettiin kuuluu työn tekemisen arvostus, ja sen olemme sisäistäneet niin hyvin, että meille on hyvin vaikea ymmärtää sosiaalisten etujen hyväksikäyttöä. Sanonta ”Ken ei työtä tee, sen ei syömän pidä, ”on vieläkin ohjenuora, jota on vaikea katkaista.

Voimmeko tämän hienon historiadokumentin jälkeen unohtaa pohjoismaisen hyvinvointivaltion menneenä? Ehkä pitäisi ajatella, mitä muutoksia EU ja yhteinen Eurooppa on tuonut ja on tuomassa meille suomalaisille. Pitääkö suomalaisten lopettaa hyvinvointimallin ottaminen Ruotsista ja mennä mukaan jyrkkiin tuloeroihin ja suoranaiseen ihmisten hyväksikäyttöön suuren maailman mukaan?

Moni hyvä kehitys on pysähtynyt totalitarismiin ja ihmisten oman oikeudenmukaisuuden puutteen tuntemiseen, eli mennään mukaan yhteisön painostukseen. Esimerkkinä, kaukaisena sellaisena voin kertoa arabialaisen matemaattisen sivistyksen ja arabialaisten numeroiden ylivertaisuuden syntymisen aikana, jolloin ei ollut islaminuskontoa. Viisaat hallitsijat edistivät omalla toiminnallaan kehitystä ja levittivät sitä. Numerot tulivat Eurooppaan Espanjan arabialaisen kauden jälkeen ja levisivät siitä eteenpäin.

Islamilainen kehitys johti taantumaan ja kuten nykyisin saamme todeta, mielettömään verilöylyyn. Toinen kaukainen esimerkki ovat roomalaiset, jotka valloittamalla ja alistamalla muita kansoja keräsivät rikkauksia, mikä myöhemmin johti rappeutumiseen ja valtakunnan tuhoon. Mikään itsevaltaisesti johdettu riistäminen ei ole onneksi voittanut, mutta sekasorto ja sosiaalinen heikkous ruokkivat sitä. Ääriliikkeet saavat helposti puolelleen joukkoja, jotka hetken yhteisöllisyyden panostuksen alla kokevat olevansa vallan kahvassa kiinni. Totuus on kuitenkin, että se tukahduttaa kaiken kehityksen ja sivistyksen.

Siinä mielessä pohjoinen hyvinvointivaltio oli mallina rikkaasta tasapuolisesta kehityksestä, sosiaalisesta hyvinvoinnista, ei pelkoa tulevasta, koska pelko ja eriarvoisuus johtavat taantumaan ja kehityksen pysähtymiseen. Kovat otteet yrityksissä tuskin johtavat uusiin ideoihin paremmista ja myyvistä tuotteista. Mitkään pakkolait tuskin tuovat takaisin hyvinvointivaltiota. Sääli, jos eurooppalaisuus ja tulevaisuutemme on uuden mallin mukaista.

Kesämuisto 2015

On se hienoa kun on kesä ja pääsee maaseudun rauhaan sitä viettämään. Välttämättä sana rauha ei tule puuhastelun lomassa ensimmäisenä mieleen, mutta aika ajoin voi oikaista itsensä ja olla vaan. Yleensä kuvaan kesänviettopaikkaani sanalla työleiri ja sitä se valitettavasti on ties miten kauan ollutkin. Ne kun tuppaavat ne työt kasaantumaan juuri heinäkuulle jostain momentin syystä. On maalaamista, vanhojen tavaroiden kantamista jätekeskukseen ja metsähoitoa. Nyt en tosin aio marista töiden paljoudesta vaan mennä kesäfestaritunnelmiin. 

Mitä ihmeen festareita maalla muka on? Nimenomaan, juuri heinäkuussa kun kaikki saapuvat kotikunnillensa kesän viettoon kannattaa järjestää pippalot, joissa sitten voidaan tavata koulukavereita vuosikymmenien päästä ja kauhistella maailmanmenoa. 

Meidän musiikillinen iltamme alkoi kuinkas muuten kuin menemällä burgereille paikalliseen Kivisalmen kievariin, joka sijaitsee perustetun Konneveden kansallispuiston pohjoisosassa, Kivisalmen sillan vieressä. Paikka tuli surullisen kuuluisaksi linja-auto onnettomuudesta vuonna 56, jolloin 230 m leveä salmi ylitettiin lossilla. Linja-auton lähestyessä lossia sen jarrut pettivät ja linja-auto tippui matkustajineen neljän metrin syvyyteen. Viisitoista ihmistä hukkui ja kahdeksantoista pelastui. Nykyisin salmen yli johtaa silta, jota muuten parhaillaan korjataan. 

No, ne Kivisalmen kievarin burgerit ovat vietävän hyviä ja asiakkaita riittää kesällä. Minäkin heivasin puolenkilon lihansyöjäburgerin ääntä kohden alta aika yksikön. Mieleeni tuli TV-syömishaasteet. Paitahan siinä vähän rasvaan likaantui, mutta väliä, ollaan maalla. Paikka oli myös poliisien suosiossa. Ensin rantautui poliisivene, sitten siviiliautolla ajava poliisi, moottoripyöräpoliisi ja viimeisenä poliisin pakettiauto.  

Niin matka jatkui kohti Konnevettä ja Häyrylärantaa. Ilmanala oli heinäkuinen ja parkkeerasin auton heinäpelolle monen muun rinnalle. Vasta korjattu heinä tuoksui ja toi mieleen paahtavan helteisen heinäpellon 70- luvulta. Tapana oli, että naapuria autettiin heinätöissä ja niinpä heinäkuussa paloi nahka heinää seivästäessä useimpanakin kesänä. Koskaan ei oltu niin väsyneitä heinäpeltopäivän jälkeen, ettei olisi pelattu jalkapalloa pari tuntia illassa. Nyt kun raivaussahan kanssa liikkuu taimikossa kuusi tuntia, hyvä kun kissa pystyy sanomaan illalla.  

Ostimme liput ja ravasimme muiden perässä musiikilliselle alueelle myyntikojujen ja olutteltan ohi. Paikka on Konneveden satama ja miljöö on viehättävä. Niin sanottuja moottorikoppeja ei sisämassa monesti näe, mutta Häyrylärannassa niitä on puolisen kymmentä. Moottorikoppia ei saa sekoittaa nuottakotaan. Nuottakota oli samalla tavalla rannasta järven päälle rakennettu sivut auki oleva katollinen rakennus, jossa nuotta sai kuivua parsilla yön yli seuraavaan päivään ja iltaan. Moottorikoppissa ovat isot ovet järven puolella ja pieni ovi rannan puolella sisään menoa varten. Moottori ajetaan sisälle ja ovet kiinni.

 

Istuimme puupenkeille muitten ikäistemme seuraan. Niin, merkille pantavaa oli se, että ikäisiämme elintasovatsalla varustettuja festarivieraita oli paikalla sankka joukko, sitä ollaan vielä hengissä periaatteella. Etupenkin teinit vasta virittelivät elintasovatsaa, huomasin. Neljän tytön porukka istui tiiviisti penkillä kaverin vieressä syöden ja juoden. Ensin tytöt hakivat paistettuja muikkuja, ah mikä ihana tuoksu. Sitten olivat vuorossa jäätelöt ja limsa. Vuoron perää kukin nouti vielä muuripohjaletun ja niin oli heidän ilta saatu vauhtiin. No ymmärtää hyvin, energiaa menee ehkä paremmin teini-iässä.

 

Tyydyimme kahviin ja muurinpohjalettuihin. Ihana Irina Börklund esiintyi ensin. Hän lauloi ja kertoi meille kivoja enkelitarinoita. Ranskankieliset kappaleet olivat tarkasti kuunneltaessa tuttuja käännöksiä kauniista ja herkistä suomalaisista alkuperäisistä. Irina on melkoinen velho, mutta varmaan aito ihminen.  

 

Toista oli Samuli Edelman, jonka niin jäyhä kuva murtui hetkessä esityksen edetessä. Samuli ei paljon jutellut kappaleiden välillä, vaan seuraava setti alkoi heti edellisen loppuessa. Loppua kohti vauhti vain kasvoi ja välillä hakattiin oikein olan takaa rumpua, niin että palikka katkesi. Miten mies jaksaakin hyppiä puoli tuntia??

 

Tässä vaiheessa olin jo bongannut kaikki tutut ja tunteeksi luullut. Ihminen muuttuu iän mukana, joitain luonteen piirteitä ja maneereita kuitenkin jää ja ne kiinnittävät huomion ja muisti tekee tepposia. Välistä tulee sanottua: ” Tuokin oli aina hillumassa tansseissa, muistatko.” Niin se vaan on, että ilta ei kerkeä yöksi tässä vaiheessa ikää kääntyä, vaan on lähdettävä ajelemaan yöpuulle. Egotrip jäi vain pariin kappaleseen ja se siitä. Ehkä ensi vuonna  menemme uudestaan.