sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Turbulenssia


Kun nyt olen suomalainen, niin olen ja elän suomalaisena koska se on kuitenkin luonnollisin vaihtoehto. Kuulumme Euroopan unioniin, kun niin halusimme ja hyvä niin. Tunnen viimeaikaisten tuulen henkäysten Suomessa olevan lyhytaikaista säänennustamista. Siinä ensin todetaan: ”Joo sitä ollaan taas myrskyn silmässä,” ja tehdään sen perusteella nopeita lyhyen ajan selviytymisratkaisuja, periaatteella nyt voidaan hetki hengähtää.

On helppo sanoa että on meillä ollut vaikeampiakin aikoja. On ollut, mutta silloin on järki pysynyt päässä ja on pystytty tekemään pitkän ajan kestäviä ratkaisuja, huomioiden tosiasiat. Jatkuva turbulenssi on johtanut siihen että kun jo on housuissa tosiaan äänekkäimmät koheltajat saavat aikaan ratkaisuja joilla selvitään yön yli.

Väitän että ne koheltajat ajavat vain omia etujaan, piittaamatta yhteisestä edusta. Kuinka moni työpaikka olisi suomalaisten käsissä, jos pörssiyhtiön johto olisi ajatellut kaikkien etua laajasti, eikä omaa etuaan ja osinkoja? Ei kukaan pysty hallitsemaan saatikka johtamaan järkevästi yritystä jonka työt tehdään sadassa paikassa ympäri maailmaa. Itse aiheutettua turbulenssia, joka tosiaan johtaa lyhyen ajan selviytymistaisteluun omia etuja puolustaen.

Politiikassa asiat tuntuvat menevän samoin. Jos, ja kun jos puolueen kannatusta saadaan nousemaa sillä että suurella äänellä pystytään antamaan kansalle lyhyen ajan tekohengitystä välittämättä pitkän ajan tuomista vaikeuksista, se tehdään ja paukutellaan päälle henkseleitä. Tämän hetken keppihevonen on tietenkin maahanmuuttajat. Ei ole asiaa mihin sitä ei kytkettäisi. On niin helppoa vääntää lyhyen ajan ratkaisuja, kun tiedetään maahanmuuttajien olevan kaikkien mielessä. Viittaus asiaan ja taas kannatusnumerot nousevat.

Suomella on Venäjä naapurina, mikä on historiallinen tosiasia, mitä ei pitäisi unohtaa. Pitäisikö kuitenkin tilanteen kärjistämisen sijaan pyrkiä rakentamaan pysyviä hyviä naapurisuhteita. Laatokan Karjala on köyhää kurjistuvaa aluetta. Löytyisikö sieltä yhteistä rauhanomaista tekemistä naapureille? Jyrkän elintason rajasta voisi tehdä kiinnostavan pysähdyspaikan maahanmuuttajille yhteisvoimin. Käsittääkseni naapuri on vieläkin tyytyväinen suomalaisvoimin rakennettuun Kostamuksen kaivoskaupunkiin ja ym. rakentamiseen Venäjällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti