perjantai 14. maaliskuuta 2014

Onko opettaja ATK- masteri


Tämä kysymys esitettiin ATK- luokassa tapahtuneen tehtävänannon aikana. Oppilaille kerrottiin pitkästi mitä ja miten mittausraportti on tehtävä. Opettaja näytti kohta kohdalta edeten miten mittausraportin pohja kirjoitetaan. Sen jälkeen kuului samaisen oppilaan suusta parkaisu: ” Niin, mitä meidän pitää tehdä?”
                                                                                                  

Suomalaiset sananlaskut kertovat monesti parhaiten lähellä olevan totuuden. Siitä esimerkki alla:

Kukas kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse

Mistä johtuu, että moni nuori kuin jää odottamaan valmiiksi katetun pöydän antimia. Vai onko koululuokassa tapahtuva käyttäytymisen malli suoraa seurausta jostain aikaisemmin opitusta sosiaalisesta perinteestä. Tapana on, ettei töitä lähdetä tekemään suin päin vaan ensin porukassa hieman jutellaan säästä, kerrotaan muutama vitsi, kehutaan autot ja odotetaan, että joku aloittaa tekemisen, jonka jälkeen alkaa väittely siitä kuinka minä sen olisin tehnyt. Osimoilleen näin se menee.

Luokassa oppilaat jäävät samalla tapaan odottamaan että, joku aloittaa tekemisen, missä tapauksessa toiset odottavat vielä enempi, koska toi tietää jo sen. Voihan sitä kyseenalaistaa. Tämän jälkeen jäädään odottamaan opettajan vastausta. Opettaja kyllä antaa vastauksen, sen oppilaat tietää, mutta eivät sitä, ettei kannettu vesi kaivossa pysy. On vielä opettajia jotka myös ajattelevat, että minun kuuluu antaa oppilaille tietoa. Äidillinen tai isällinen opettajan rooli johtaa siihen, että opettaja yrittää varmistaa jokaiselta oppilaalta erikseen asian ymmärtämisen. Senhän tietää, että oppilaat tykkäävät toiminnasta ja suorastaan odottavat tilaisuutta kysyä jokainen vuoron perään saman asian.

Väitän ettei menetelmä toimi, koska opettaja väsyy eivätkä oppilaat kuitenkaan tiedä asiaa syvällisesti. Voihan se tuntua että homma on hallussa ja oppilaat muistavat opettajan paijauksen koepäivään asti, mutta siihen se taitaa loppua. Ensiksi kissa on viisas eläin, joka osaa käyttää tilanteita hyväkseen. Hieman kyhnytystä ja kehräämistä, niin ateria kannetaan eteen. Toimii hyvin kissalla, mutta ei oppilaalla. Kyllä oppilaan on itse tartuttava kiinni itsestään ja nostettava asiat pöydälle ja kysyttävä, mitä tämä kysymys tarkoittaa, miksi se on minulle tärkeä asia, voinko oppia asiasta lisää ja voinko kenties hyödyttää ryhmääni kertomalla siitä heille.

Ei opettaja seuraa äiti tai isähahmona oppilaita työelämään. Työ- tai yrityselämässä oma tekeminen ja tunne siitä, että tekee jotain hyödyllistä, on tärkeää. Luokassa juuri ne ryhmätöiden aktiiviset, uteliaat ja toiset huomioon ottavat oppilaat saavat muutkin ryhmäläiset tuntemaan siltä, että tätä on oppiminen, minä tiedän tämän itse. Opettaja toimii ohjaajana ja kanavoi asioiden virtaamista. Paras lopputulos saadaan kriittisellä yhteisellä näkemyksellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti