Tämä
kysymys esitettiin ATK- luokassa tapahtuneen tehtävänannon aikana. Oppilaille
kerrottiin pitkästi mitä ja miten mittausraportti on tehtävä. Opettaja näytti
kohta kohdalta edeten miten mittausraportin pohja kirjoitetaan. Sen jälkeen kuului
samaisen oppilaan suusta parkaisu: ” Niin, mitä meidän pitää tehdä?”
Suomalaiset
sananlaskut kertovat monesti parhaiten lähellä olevan totuuden. Siitä esimerkki
alla:
Kukas kissan hännän nostaa,
jos ei kissa itse
Mistä
johtuu, että moni nuori kuin jää odottamaan valmiiksi katetun pöydän antimia.
Vai onko koululuokassa tapahtuva käyttäytymisen malli suoraa seurausta jostain
aikaisemmin opitusta sosiaalisesta perinteestä. Tapana on, ettei töitä lähdetä
tekemään suin päin vaan ensin porukassa hieman jutellaan säästä, kerrotaan
muutama vitsi, kehutaan autot ja odotetaan, että joku aloittaa tekemisen, jonka
jälkeen alkaa väittely siitä kuinka minä sen olisin tehnyt. Osimoilleen näin se
menee.
Luokassa
oppilaat jäävät samalla tapaan odottamaan että, joku aloittaa tekemisen, missä
tapauksessa toiset odottavat vielä enempi, koska toi tietää jo sen. Voihan sitä
kyseenalaistaa. Tämän jälkeen jäädään odottamaan opettajan vastausta. Opettaja
kyllä antaa vastauksen, sen oppilaat tietää, mutta eivät sitä, ettei kannettu vesi kaivossa pysy. On
vielä opettajia jotka myös ajattelevat, että minun kuuluu antaa oppilaille
tietoa. Äidillinen tai isällinen opettajan rooli johtaa siihen, että opettaja
yrittää varmistaa jokaiselta oppilaalta erikseen asian ymmärtämisen. Senhän
tietää, että oppilaat tykkäävät toiminnasta ja suorastaan odottavat tilaisuutta
kysyä jokainen vuoron perään saman asian.
Väitän
ettei menetelmä toimi, koska opettaja väsyy eivätkä oppilaat kuitenkaan tiedä
asiaa syvällisesti. Voihan se tuntua että homma on hallussa ja oppilaat
muistavat opettajan paijauksen koepäivään asti, mutta siihen se taitaa loppua.
Ensiksi kissa on viisas eläin, joka osaa käyttää tilanteita hyväkseen. Hieman
kyhnytystä ja kehräämistä, niin ateria kannetaan eteen. Toimii hyvin kissalla,
mutta ei oppilaalla. Kyllä oppilaan on itse tartuttava kiinni itsestään ja
nostettava asiat pöydälle ja kysyttävä, mitä tämä kysymys tarkoittaa, miksi se
on minulle tärkeä asia, voinko oppia asiasta lisää ja voinko kenties hyödyttää
ryhmääni kertomalla siitä heille.
Ei
opettaja seuraa äiti tai isähahmona oppilaita työelämään. Työ- tai
yrityselämässä oma tekeminen ja tunne siitä, että tekee jotain hyödyllistä, on
tärkeää. Luokassa juuri ne ryhmätöiden aktiiviset, uteliaat ja toiset huomioon
ottavat oppilaat saavat muutkin ryhmäläiset tuntemaan siltä, että tätä on
oppiminen, minä tiedän tämän itse. Opettaja toimii ohjaajana ja kanavoi
asioiden virtaamista. Paras lopputulos saadaan kriittisellä yhteisellä näkemyksellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti