maanantai 17. heinäkuuta 2017

Ravihevonen


Olen käynyt raveissa kolme kertaa kuluvan vuoden aikana. Aurinkoinen, suorastaan polttava päivä tuli vietettyä Mikkelin raviradalla eilen. Hiljalleen alan tehdä huomioita siitä, mikä ihmisiä ja minua vetää raviradalle. Ravit ovat kokonaisvaltaista elämää. Elämään kuuluu iloja, suruja, vastoinkäymistä, onnistumisia, sitkeää yrittämistä, onnea ja työtä. Aina ei voi voittaa ja sen jos minkä raveissa oppii.
Pelaamisen ja oman valinnan seuraaminen itse kilpailussa, niillä muutamalla ratakierroksella on yksi kiehtova tilanne, jonka aikana jännitys suorastaan kihelmöi katsojissa. Selkä suoristuu, katse naulautuu juokseviin hevosiin, loppusuoran taistelua seurataan seisten ja kannustetaan veikattua hevosta. Mielessä pyörii ajatus” Voittiko minun hevonen”. Yleensä voittajahevonen ratkeaa vasta maalisuoralla tai vasta viimeisillä kymmenellä metrillä ennen maalia. Usein tarvitaan maalikameraa, minkä katkeran suloisesta todisteesta on myös omakohtaista kokemusta. Viimehetkellä kaksarikuponki saattaa muuttua kaateettomaksi paperin palaksi, koska jokin takarivin tähti työntää turpansa ensin maaliin.



Eilen seurasin pelaajaa, joka tosiaan keskittyi pelaamiseen lähes täydellisesti. Vanhempi mieshenkilö, varmaan kokenut pelaaja istui penkillä lähtölista käsisään ja teki merkintöjä listaan, katsoi näytöltä hevosten esittelyn ja juuri ennen Totokierroksen sulkeutumista antoi lippunsa luukulta ja palasi seuraamaan lähtöä. Kaikki tapahtui kuin opitun kaavan mukaan. Jotkut henkilöt unohtavat muun maailman lenkkeillessään tai hoitaessaan puutarhaa, ravipelimies on täysin samoilla linjoilla.
Paitsi, jos käsitykseni mukaan haluat tulla asiantuntijaksi ravimaailmaan, sinun on rakennettava asiantuntijuutesi kuin yrittäjä rakentaa oman osaamisensa. Pienin askelin kerrallaan tieto ja kokemus tarttuu takaraivoon ja hallitset yhä suurempaa kokonaisuutta, joka tähtää siihen, että pallo menee reikään, golf termein sanottuna.
Raviliiga on tämän vuoden uusi juttu, johon minulla on kunnia osallistua. Se on hyvä tilaisuus kasvattaa asiantuntemusta raviliigan asiantuntijoiden johdolla. Kaikki alkaa siitä, että sijoitat sata euroa liigahevoseen. Itse sijoitus huudetaan syksyllä Ypäjän varsahuutokaupasta. Sitä ennen voit perehtyä huudettavien varsojen listaan ja tehdä asiantuntijoiden opastuksella huomioita mihin asioihin valinnassa pitää fokusta.
Samoin on aloittavalla yrittäjällä. Hän tekee liikesuunnitelman, laskee erilaisista vaihtoehdoista parhaan tuloksen ja tekee riskianalyysin. Raviliigassa on pieni riski, mutta jos ostat osuuden hevosesta ovat riskit jo melkoiset. Saattaa mennä monta vuotta ettei sijoitus tuota mitään tai juoksijaura tyssää vammaan. Hevonen ei ole mikään robotti, joka on tehty parhaasta teräksestä, ei ole, se on inhimillinen luontokappale, jolla on oma persoona ja geenit. Sillä on hyviä ja huonoja päiviä. Sen pitää oppia pitämään laumassa puolensa ja myös voittamaan. Tässä kohdassa ravivalmentajan asiantuntemus ja kokemus ovat ratkaisevassa osassa. Sivu hyppynä en malta olla mainitsematta lasten kasvatusta, ei paljon eroa. Liigakirjeessä oli teksti, jonka liitän alle.
Varsalla pitää olla luonnetta ja persoonallisuutta, mutta myös tietynlaista nöyryyttä, ollakseen valmis tekemään töitä menestyksen eteen."
Jos edelliseen tekstiin muutetaan varsa sanan tilalle nimi jääkiekkopelaajalla, saadaan mielestäni oiva tilannekuva sekä ravi -että jääkiekkovalmennuksesta. Eivät paljon eroa toisistaan. No, siis periaatteelta, mutta mielenkiintoista. Miten paljon ja millaisilla menetelmillä valmentajat muokkaavat kasvattejaan. Sanoisin, että raha ratkaisee sekä jääkiekossa, että ravihevosvalmennuksessa. Jääkiekkoilija löytää hyvin herkästi itsensä farmiliigasta, jos pisteet niin näyttävät. Erilaiset tilastot ovat karuja luettavia ja toimivat menestymisen mittana molemmissa lajeissa.

 
 
Toisaalta molemmat lajit työllistävät henkilöitä. Mielestäni hevonen tarvitsee jopa enempi ammattilaisia ympärilleen kuin mustan lätkän perässä luistelija. Tänään ei varsinkaan Suomessa pidä paikkaansa se, että ravit olisivat eläimen rääkkäämistä. Hevosista pidetään hyvää huolta, ja onhan se sijoitus. Sitä syötetään juuri oikealla ravinnolla, sen kuntoa seurataan mittaamalla kuume, sykkeet, veriarvot lähes päivittäin. Sen päivä on aikataulutettu. Sitä pestään ja hierotaan. Mikä tarkeintä sillä on oma luonne ja tahto. Eläin ja erityisesti hevonen vaistoaa herkästi hoitavan ihmisen ja osaa käyttäytyä sen mukaan.
Suomi on tietokonepelien tekijöiden kärkimaita. Olen etsinyt ravihevosmaailmaan liittyviä tietokonepelejä ilman tulosta. Ja miksi ei sitä häviämään oppimista voisi opetella jo koulussa Toton avulla. Sen voisi yhdistää yrittäjyyskasvatukseen teemalla opi yrittäjyyttä pelaamalla.